Prayer’s Hope juoksi Martta Smuralta kuusi monté-lähtöä ja voitti niistä kaksi.
Prayer’s Hope juoksi Martta Smuralta kuusi monté-lähtöä ja voitti niistä kaksi.Kuva: Jari Piirala

Pertti pääsi eläkkeelle – ”Peruin kilpailuoikeudenkin, ettei tule mitään houkutuksia”

Martta Smuran hoivissa hienon nousun sarjoissa tehnyttä Prayer’s Hopea odottaa uusi ura harrastehevosena.

Nyt 10-vuotias Prayer’s Hope kilpaili Miika Tenhusen valmennuksessa, kunnes tallilla autellut Martta Smura osti sen sen kesällä 2018.

”Joku päivä Miika mainitsi, että joku oli käynyt sitä katsomassa ja oli siitä kiinnostunut. Minä kysyin, että onko se myytävänä, ja tein sitten tarjouksen. Isä ja setä lähti mukaan”, Martta Smura muistelee.

Hevonen muutti Olli Timosen talliin.

”Riisuin siltä kengät, pistin sen laitumeen ja kuukauden pelkästään uittelin sitä veneen perässä. Sitten rupesin ajamaan pohjia ja ratsastamaankin.”

Työ tuotti tulosta. ”Pertti” voitti ensimmäisen kerran Smuralle uudenvuodenaattona, ja seuravana vuonna se sijoittui 10 kertaa totoon ja tienasi toistakymmentä tuhatta euroa. Sen jälkeen meno alkoi pikkuhiljaa hiipua.

”Pertti teki mulle yhden hyvän ja yhden kohtalaisen, koronan takia vähän vajaaksi jääneen kauden. Sen jälkeen alkoi näyttää, ettei sitä enää homma hirveästi kiinnosta. Se on säästellyt aina itseään, enkä halua sitä enää kiusata”, Martta Smura perustelee lopettamispäätöstä.

”Nyt Pertti muutti harrastehevoseksi Nurmekseen. Peruin kilpailuoikeudenkin, ettei tule mitään houkutuksia.”

Martta Smura jäi toistaiseksi ilman omaa hevosta.

”Se on ehkä hyväkin, kun hommia on siellä ja täällä. Sitäkin olen miettinyt, että pitäisikö lukea toinen ammatti ja jättää hevoset harrastukseksi, mutten ole vielä keksinyt, mikä se toinen ammatti olisi”, hän pohtii.

”Mutta ei sekään niin helppoa olisi, kun montéssa on takana uran paras vuosi ja varsinkin Gambling Facella tuli pärjättyä oikeinkin hyvin.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi