Juha Puhtimäki on vaihtanut Joensuun Mailan värit Tampereelle, jossa työ hevosten ja hyväntekeväisyystempausten ideoinnin parissa jatkuu. Kuva: SI
Juha Puhtimäki on vaihtanut Joensuun Mailan värit Tampereelle, jossa työ hevosten ja hyväntekeväisyystempausten ideoinnin parissa jatkuu. Kuva: SI

Pesiskimppa lahjoitti ponin nuorisokerholle – myös Ice Heartsille iloa tulokkaasta

Teivon nuorisotoiminta sai uuden ponin Pesiskimpan lahjoitusvaroilla. Myös ehkäisevää lastensuojelutyötä tekevän Ice Hearts -järjestön lapset pääsevät ammentamaan iloa ponista.

Pesäpalloilija Juha Puhtimäen vetämä Pesiskimppa lopetti virallisesti puolitoista vuotta sitten, mutta sen hyväntekeväisyystyö kantaa yhä hedelmää.

”Olen mukana Teivon kehitysryhmässä, ja siinä käsiteltiin ravikouluasiaa. Tuli puheeksi, että toimintaan pitää löytää poni. Mullahan saman tien leikkasi, että nyt on sellainen juttu, joka sopii Pesiskimpan kuvioihin. Se raha on odottanut tilillä sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta. Sanoin, että etsikää poni, niin Pesiskimppa ostaa sen Teivon ravikoululle”, Puhtimäki kertoo.

Poni löytyi, ja se asustelee jo Teivossa.

”Siihen tulee sellainen mauste mukaan, että Tampereen Ice Heartsille järjestetään muutama päivä, että sieltä pääsevät mukaan tutustumaan raviurheiluun.”

Puhtimäki sanoo, että Pesiskimpan hyväntekeväisyysvarat olivat koronan vuoksi tilillä odottamassa otollista ajankohtaa.

”Rahaa ei ole niin merkittävästi, että sillä pystyisi tekemään määräänsä enempää. Mutta viime vuonna tuli korona, ja mietin, että siinä kohdassa oli tosi huono lähteä tekemään mitään konkreettista. Taudistakaan ei oikein tiedetty mitään. Ajattelin, että se oikea hetki tulee, ja tulihan se. Hienoa, että saatiin Ice Hearts yhdistettyä siihen. Saamme siten syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tutustumaan hevosiin ja raviurheiluun. Toivottavasti sieltä joku saa kipinän.”

Vaikka varsinaista Pesiskimppaa ei enää ole, kimppalaisista koostuva porukka omistaa Kevinin Tähti -nimisen suomenhevosen. Kimpalle aiemmin hyväntekeväisyysvaroja juossut ruuna Carleman jatkaa hyvän kierrättämistä.

”Se on ollut tänä kesänä uudessa roolissa opettamassa varsoja tavoille laitumella. Kuulin, että se on ottanut tehtävänsä haltuun todella hienosti. Nyt kun tämä kesä on siltä osin valmis, Carleman meni Teivon ravikoululle opetushevoseksi eli sai taas uuden tehtävän. Se on niin hyväluontoinen ja ihmisiin tottunut hevonen, että pärjää sielläkin.”

Tampereelle viime vuonna muuttanut Puhtimäki kertoo omankin olonsa kohentuneen Manseen muuton alkuajoista.

”Alussa meinasi koppa levitä, kun oli selkä rikki ja asioita ihan liikaa. Jopa mun aikatauluttaminen alkoi kärsiä, ja kun ei pystynyt treenaamaan kunnolla, se otti päähän. Treenaaminen on ollut minulle turva hevosten ohella. Se meinasi olla raskasta aikaa. Nyt kausi on täydessä käynnissä, ja on oikein hyvä olla taas”, Puhtimäki kertoo.

”Johnnya (Johnny Flame) kävin pitkästä aikaa moikkaamassa laitumella. Se on saanut kesäloman, ja otin ajatuksella hyvän mielen reissun sen luo.”

Nuorisotyön ohella Puhtimäen sydäntä lähellä on hevoskasvatus. Kesällä syntyi Anne´s Songista ja Lexus Fontista tuorein kasvatti, Colonial Pitcher.

"Tamma on taas todettu kantavaksi Nunciosta", Puhtimäki tietää.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi