Pesiskimppa vaihtoi valmentajaa - "Nyt oli meidän hevosen aika jatkaa matkaa"
Noin 30-henkisen Pesiskimpan omistama Kevinin Tähti on sijoittunut useammin kuin joka toisessa startissa kolmen parhaan joukkoon. Jatkossa viisivuotias ruuna pyrkii menestymään Hannu Hietasen valmennuksesta.
”Ojanperän Antilla on rajattu määrä paikkoja ja vaihtuvuuttakin jonkin verran. Nyt oli meidän hevosen aika jatkaa matkaa”, kimpanvetäjä Juha Puhtimäki selvittää.
”Meillä oli kimpan kanssa kolme nimeä, joita pyörittelimme, niistä Hannu nousi esiin. Hän sanoi ilman muuta ottavansa hevosen, kun on kiinnostava ja starttikuntoinen hevonen.”
Kimpanvetäjä kertoo, ettei uuden valmentajan valinnassa tullut eripuraa, vaikka omistajia onkin monta.
”Meillä on tosi hieno porukka tässä ympärillä. Hannu on pärjännyt hyvin suomenhevosten kanssa, ja meidän omistajaporukkaa on jonkin verran Pohjanmaalta, joten sijaintikin puolsi valintaa.”
Puhtimäki elää muutenkin mielenkiintoisia aikoja, sillä viime vuonna Vuoden pesäpalloilijaksi valittu Joensuun Mailan lukkari lähtee joukkueensa kanssa tavoittelemaan jo kolmatta perättäistä Suomen mestaruutta lauantaina alkavissa pudotuspeleissä.
”Runkosarjan voitto varmistettiin jo ennen viimeistä kierrosta”, Puhtimäki iloitsee.
”Pudotuspelithän on pelaajan kulta-aikaa, etenkin tällaisen kokeneemman pelaajan. Tänä vuonna on oppinut, että jokaisesta hetkestä kannattaa nauttia.”