Pikkupelimanni nuotittaa perjantaita

Pikkupelimanni nuotittaa perjantaita

Suur-Hollola-viikonlopun jälkeen katseet kääntyvät seuraaviin suurkilpailuihin. Pikkupelimanni ja Isla-ajo ravataan jo perjantai-iltana Kaustisen Nikulassa.

”Kun startti koittaa, huokaisen helpotuksesta.”

Näin kommentoi hevosenhoitaja Noora Lahti Pikkupelimannin finaalissa kovan vastuksen kohtaavasta sukuvarsa Vixelistä (Viesker-Xena).

Tapio Perttusen treenissä oleva ori on iloluontoinen veikko, joka temppuilee valjastettaessa, mutta keskittyy radalla olennaiseen. Valmentaja arvioi taistelevansa hevosella korkeintaan kolmossijasta ja jakaa auliisti kehuja kilpakumppaneille.

”Se Landen Paukku on aivan mahtava hevonen. Lahjakas ja tosi hyvin treenattu. Porissa katselin, kun se tuli takaa ohi. Onneksi en alkanut vastata, vaikka olisi ollut varaa. Lopussa se meni horisonttiin, ei näkynyt enää kuin pieni kuva rattaille, vaikka olin itse toinen. Ei sille vaan mitään voinut.”

Vianderin Arilla on myös hyvä hevonen tuohon lähtöön”, Perttunen toteaa Sirukassonista.

”Minusta nuo ovat ne kaksi, jotka ovat vaikea vastus Vixelille. Tällä hetkellä me rehellisesti sanoen tullaan niiden jäljessä. On lähdössä tietysti monta muutakin hyvää hevosta. Uusia hevosia tulee yleensä puun takaa, kun balansseja on saatettu kokeilla ensimmäisiin startteihin, ja kun siitä pääsee keventelemään, etenkin suomenhevosen ravi helpottuu. Silloin hevonen voi parantaa sekuntikaupalla.”

Keskiviikkonumerossaan Hevosurheilu palaa vielä hetkeksi mahtitamma Ranch Kellyyn, joka leikitteli oriiden ja ruunien kanssa Lahden Jokimaalla ravatun Suur-Hollola-ajon voittoon. Anne Luttisen valmentama ja Hannu Torvisen ohjastama Ranch Kelly kääräisi 120 000 euron palkintorahat ja takoi tammojen täyden matkan SE-ajan 11,8a. Kylmäveristen Suur-Hollola-ajossa kotiradan suursuosikki Costello hurmasi yleisön suvereenilla esityksellään ja pokkasi kisasta 37 500 euron arvoisen ykköspalkinnon.

Lue lehdestä myös raviurheilun moniottelija Matti Mahlamäen mainio kolumni ”Kunniaa iltaraveille ja kohtuutta rahanjakoon”.

Lisäksi Äänessä-palstalla Rovaniemen kuninkuusravien tiedottaja Jari-Pekka Rättyä raottaa pohjoisen kuulumisia.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi