Viime vuonna Pikkuprinsessan voittanut ja Varsakunkku-finaalissa toiseksi sijoittunut Cimallus on astutettu Parvelan Retulla. 5-vuotiaan tamman valmentaja Seppo Suuronen kertoo, että vain kerran tänä vuonna startannut Cimallus on palaamassa pian radoille. Syksyllä se toivon mukaan vetäytyy mammalomalle.”Tamma astutettiin jokin aika sitten, en tarkkaa ajankohtaa muista. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, onko astutus tuottanut tulosta. Ajamme kesän vielä kilpaa. Tamma palaa radoille 3.7. Mikkelissä, kun on tammojen Varsakunkku-karsinnat. Cimallus tuntuu ihan hyvältä. Se on treenannut hyvin, ja kaikki tuntuu olevan kunnossa. Mitään ongelmia sillä ei ole, päinvastoin”, Suuronen kertoo.Marko Häkkilän omistama Cimallus on toistaiseksi ikäluokkansa eniten tienannut tamma 51 150 euron tienesteillä. Se on kilpaillut yhdeksän kertaa statistiikalla 6–2–0.