Pilvenmäen vanha katsomo on Turkka Malille tuttu, hän työskenteli siellä nuorena miehenä totomyyjänä.
Pilvenmäen vanha katsomo on Turkka Malille tuttu, hän työskenteli siellä nuorena miehenä totomyyjänä.Kuva: Anu Leppänen

Pilvenmäeltä ponnistanut Turkka Mali – Kuninkuusraveissa kuin kotonaan

Turkka Mali esittelee, mitä Forssa on forssalaisen silmin. Juttu on julkaistu Hevosurheilussa ensimmäisen kerran 22.7.2022.

Pitkän linjan muusikko ja sanoittaja Turkka Mali kuoli 17.12.2023. Hevosurheilu julkaisee uusintana Kuninkuusravien alla 22.7.2022 ilmestyneen artikkelin, jossa Mali esitteli kotikaupunkinsa Forssan.

Forssan Pilvenmäen raviradalla kilpailtiin vuoden 1976 viimeisenä päivänä. Ravit alkoivat kello 20.00 ja päälähtö Uudenvuoden Tuoppiajo ajettiin ilotulituksen jälkeen, 15 minuuttia vuoden 1977 puolella. Sen voitti Liverpool ja Urpo Nummi.

Toki tällaisena iltana yleisöä viihdytettiin muutenkin kuin raviurheilulla. Tanssia ja muuta ohjelmaa oli niin totohallissa kuin ravintolassa. Iltaa juonsi tuon ajan virallinen ravijulkkis Jukka Virtanen.

Yksi illan esiintyjistä oli paikallinen veljespari Mika ja Turkka Mali. Virtanen oli jo tuolloin kokenut viihteen tekemisen ammattilainen ja hän bongasi veljekset. Loppu on niin sanottua historiaa. Veljesten ensilevy Runkomäen iltamat ilmestyi vuonna 1978 ja myi kultaa. Duo on tehnyt 14 albumia ja musiikista leipätyön ottanut Turkka Mali lisäksi sooloalbumeja. Turkka Mali tunnetaan ennen kaikkea sanoittajana. Mainitaan yli 2 500 sanoituksesta tässä kohtaa vain Petri Laaksosen säveltämä Täällä pohjantähden alla, joka on saavuttanut jo lähes kansallislaulun aseman.

Taiteilijaeläkkeen viime vuonna saanut Turkka Mali on forssalainen, jos kuka. Syntyperäinen, tehnyt Forssasta lauluja ja yhden kirjankin. Oikeampaa ihmistä kuninkuusravikaupungin esittelyyn ei ole. Hän hallitsee paikallisen murteen, mutta käytetään nyt vain yleiskieltä. Eli Vorssakin esiintyy tässä muodossa Forssa.

”Niinhän sitä sanotaan, että ainoa sana, jossa täällä on F-kirjain, on pesufati”, Turkka Mali hymähtää.

Turkka Mali on Forssan poikia.
Turkka Mali on Forssan poikia.Kuva: Anu Leppänen

Pilvenmäki on hänelle muutamallakin tapaa merkittävä paikka. Kuten kerrottu, sieltä hänen uransa sai vauhtia, mutta se ei ole ainoa yhteys.

”Sieltä sain elämäni ensimmäiset palkkapussit. Ensin myin poikasena sisäänpääsylippuja ja sitten nuorukaisena minut ylennettiin aina totolappujen myyjäksi saakka.”

Kuninkuusraveissa hän aikoo olla paikalla.

”Kaveri, joka on kova ravimies, tulee Vieremältä – siis Pohjois-Savon Vieremältä, ei tästä Forssan – ja yöpyy meillä. Hänen kanssaan lähden paikan päälle.”

Pilvenmäeltä jatkamme Forssan Kehräämön alueelle, siellä on muistomerkkipaalu, johon on kiinnitetty laatta edesmenneiden forssalaisten merkkihenkilöiden kunniaksi. Omansa on saanut myös juuri Forssan Vieremällä tallia pitänyt Allan Korpi, muun muassa kolme kuninkuutta ohjastanut ravilegenda.

”Tänne Loimijoen varteen Axel Wahren perusti vuonna 1847 kehräämön ja muutama vuosi myöhemmin kutomon”, Mali taustoittaa.

Kehräämöalueella sijaitsevassa muistopaalussa on laatta myös Allan Korvelle.
Kehräämöalueella sijaitsevassa muistopaalussa on laatta myös Allan Korvelle.Kuva: Anu Leppänen

Teollisuus on poistunut kehräämöalueelta jo kymmeniä vuosia sitten ja aivan Forssan keskustassa sijaitsevasta alueesta on muodostunut kaupungin viihtyisä olohuone, ravintoloineen, kahviloineen, museoineen ja muine kulttuuri- ja ostosmahdollisuuksineen.

”On hienoa, että tällainen vanha, hieno miljöö saa näin elämän. Täällä on muuten kuvattu levyn Tyykikylään takaisin kansi.”

Tässä kohtaa on hyvä tehdä lievä tutustuminen Forssan murteeseen.

”Tyyki on tekstiili, kangas.”

Otetaan vielä toinen hyvin forssalainen sana, edellä mainitulla Tyykikylään takaisin levylläkin on kappale Holjaa.

”Holja on sellainen outo tai kummallinen, mutta tämä ehdottoman positiivisessa sävyssä.”

Jouni Karjala myy tammelalaista varhaisperunaa.
Jouni Karjala myy tammelalaista varhaisperunaa.Kuva: Anu Leppänen
Holja on sellainen outo tai kummallinen, mutta tämä ehdottoman positiivisessa sävyssä.
Turkka Mali

Forssan kauppatorille kävelee Kehräämöltä vähemmänkin urheilullinen. Turkka Malin kanssa tosin kävely hidastuu sitä myöten, mitä lähempänä toria ollaan ja perillä se pysähtelee kaiken aikaa. Hän kyllä jaksaa kävellä, mutta kaikesta näkee, että hän on Forssan oma poika. Tuttuja piisaa ja tuntemattomatkin jututtavat. Häneltä riittää sananen jokaiselle.

”Tähän aikaan vuodesta torilta haetaan uudet perunat ja sipulit, ja juodaan pakolliset torikahvit”, Mali kuvailee. ”Vähintään joka lauantai, säästä riippumatta.”

Forssa tunnetaan puistojen kaupunkina, siellä on 110 puistoa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 303 hehtaaria. Torin laidalla niistä sijaitsee viihtyisä Ankkalammin puisto.

Torin vieressä sijaitseva Ankkalammin puisto on yksi Forssan 110 puistosta.
Torin vieressä sijaitseva Ankkalammin puisto on yksi Forssan 110 puistosta.Kuva: Anu Leppänen

”Lapsuuskotini on aivan tuossa”, Mali osoittaa kerrostaloa aivan torin ja puiston liepeillä. ”Sen parvekkeella opin lukemaan alle kouluikäisenä. Sanoin äidille, että tuossa vastapäätä on Forssan Uusi Apteekki. Hän kysyi, että miten sen voit tietää. Sanoin, että luin sen kyltistä. Siitä lähtien olen lukenut.”

Hänen nuoruuskotinsa oli puolestaan Viksbergissä ja sinne on hyvä päätellä Turkka Malin Forssan kierros. On aivan turha kuvitella tuntevansa mitään kaupunkia, ennen kuin olet laulanut karaokea jossain sen lähiöravintolassa. Wiksbergin krouvissa voi lauluvuoroaan odotellessa tutustua Turkka Mali -kunniaseinään, jossa on esillä muun muassa hänen kultalevyjään.

Todelliseen tunnelmaan pääsemiseen suositellaan laulettavaksi esimerkiksi Janne Hurmeen kappaletta Kirje tai Anneli Saariston La dolce vita. Kummassakin on Turkka Malin sanat, joten näillä saa varmasti raikuvat aplodit, oli osaamisen taso mikä tahansa.

Loimijoen Kuhalankosken mylly on punatiilinen, kuten suurin osa Kehräämöalueen rakennuksista.
Loimijoen Kuhalankosken mylly on punatiilinen, kuten suurin osa Kehräämöalueen rakennuksista.Kuva: Anu Leppänen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi