Myös muissa Pohjoismaissa kilpailevien suomalaishevosten tulee noudattaa kilpailumaan lääkintämääräyksiä.
Myös muissa Pohjoismaissa kilpailevien suomalaishevosten tulee noudattaa kilpailumaan lääkintämääräyksiä.Kuvituskuva: Anu Leppänen

Pohjoismaiden lääkintäohjeisiin muutoksia

Ruotsin, Norjan sekä Tanskan varoaikoihin tulee muutoksia koskien tiettyjä lääkeaineita ja toimenpiteitä 1.3.2023 alkaen.

Hevosen ihon kuumapoltto on ollut kiellettyä Ruotsissa vuoden 2021 alusta lähtien. Maaliskuun alusta alkaen poltto-toimenpiteestä aiheutuva kilpailukielto muuttuu vähintään 1 vuodesta elinikäiseksi. Myös kylmäpoltto nestemäisellä typellä aiheuttaa jatkossa elinikäisen kilpailukiellon. Poikkeuksena on luuliian ja jänispatin kylmäpolttaminen, mikä on edelleen sallittua eläinlääkärin suorittamana. Toimenpiteen varoaika tullaan kirjaamaan varoaikalistaan myöhemmin. 

Maaliskuun alusta myös DMSO:n (dimetyylisulfoksidi) antaminen laskimonsisäisesti, valtimonsisäisesti, nivelen-, limapussin- tai jännetupensisäisesti, nahan alle, lihakseen tai suun kautta on kielletty. DMSO lisättynä apuaineeksi kaupallisesti valmistettuun lääkeaineeseen, joka on rekisteröity hevosten tai muiden eläinlajien käyttöön on sallittua paikallisesti annosteltuna. Tällöin varoaika on vähintään 14 vuorokautta.

”Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole tulossa vastaavaa kieltoa, toki asiasta varmasti tulee keskustelua”, Hippoksen eläinlääkäri Martti Tala kertoo. ”Ja muissakin Pohjoismaissa paikallishoito ihon pinnan läpi on edelleen sallittua varoaikojen puitteissa.”

Lääkeainerikkomuksesta seuraa vähintään 6 kk kilpailukielto.

Mahahaavalääkkeenä käytetyn omepratsolin varoaika on maaliskuusta alkaen vähintään 96 tuntia suun kautta annosteltuna, vastaava 4 vuorokauden varoaika on käytössä myös Suomessa.

Ulkomailla kilpaillaan kyseisen maan sääntöjen mukaan. Siksi myös muissa Pohjoismaissa kilpailevien suomalaishevosten täytyy noudattaa nyt voimaantulevia sääntöjä.

Suomenkielisen listan muutoksista löydät täältä.

Alkuperäisen ruotsinkielisen tiedotteen taas täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi