Porin 3-vuotisliigaan voi osallistua ilman ennakkomaksua. Finaalin ykköspalkinto on 6000 euroa.
Porin 3-vuotisliigaan voi osallistua ilman ennakkomaksua. Finaalin ykköspalkinto on 6000 euroa.Kuvituskuva: Anu Leppänen

Porin kädenojennus 3-vuotiaille lämminverisille: uusi kilpailusarja kaudelle 2022

Porin ravit käynnistää huhtikuussa kuudesta osalähdöstä ja finaalista koostuvan liigan 3-vuotiaille lämminverisille.

Porin 3-vuotisliigaan ovat oikeutettuja osallistumaan Suomessa syntyneiden lisäksi viimeistään 2-vuotiaana Suomen rekisteriin siirtyneet ulkomailla syntyneet hevoset.

”Idea kolmivuotiaiden omasta sarjasta on pyörinyt päässäni pitkään, ja nyt se sitten toteutuu. Nollasarjoista ylöspäin nouseville kolmivuotiaille ei mielestäni ole ollut tarjolla tarpeeksi oman sarjan lähtöjä, vaan kilpailumahdollisuudet ovat olleet ajaa joko avoimia kolmivuotislähtöjä tai tavallisia rahasarjalähtöjä vanhempia hevosia vastaan. Porin ravien 3-vuotisliiga on tehty näiden hevosten kilpailuttamista ja kehitystä ajatellen. Tietääkseni muilla radoilla ei ole ollut vastaavaa omaa kolmivuotiaiden sarjaa, joten on hienoa kerätä palaute osallistujilta sarjan kehittämistä varten”, Porin ravien tuore kilpailupäällikkö Juha Järvenpää kertoo radan tiedotteessa.

3-vuotisliigan alkuerälähtöjä ajetaan yhteensä 6 kappaletta, kaikki vähintään 1500 euron ykköspalkinnoilla. Liigan finaali ajetaan Porissa perjantaina 19. elokuuta 2100 metrin ryhmäajona ja 6000 euron ykköspalkinnolla. Finaaliin hyväksytään ilmoitetuista hevosista 10 alkueristä eniten pisteitä kerännyttä.

”Uskomme liigan tuovan etenkin lähialueiden valmentajille ja omistajille kiinnostavan vaihtoehdon kilpailukalenteriin. Lisäksi liigan pisteytys tuo lisäjännitystä jokaiselle ravien ystävälle”, Järvenpää jatkaa.

Porin 3-vuotisliigan alkuerät

22.4. perjantai, tas.ajo 2100m p. 1.000, 20m/5.000 (Nuorten Sarja)

4.5. keskiviikko tas.ajo 2100m p. 3.000, 20m/10.000, pt.40m (Tammasarja)

16.6. torstai tas.ajo 2100m p. 2.000, 20m/8.000

1.7. perjantai tas.ajo 2100m p. 2.000, 20m/8.000

14.7. torstai ryhmäajo 2100m enintään 10.000 (Nuorten Sarja)

9.8. tiistai tas.ajo 2100m p. 3.000, 20m/10.000 (Nuorten Sarja)

Pisteytys:

60 – 19 – 12 – 8 – 6 – 4 – 2 – 1

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi