Propulsionin astutusluvasta ei saatu päätöstä, lisäselvityksiä hankitaan ensi viikolla
Suomen Hippoksen hallitus kokoontui perjantaina yli seitsemän tunnin ajan. Esityslistalla oli muun muassa jalostusvaliokunnan ehdotus Propulsionin siitosluvasta Suomessa.
Sen käsittely alkoi sillä, että puheenjohtaja Antti Lehtisalo ja varapuheenjohtaja Hannu Nivola ilmoittautuivat esteellisiksi. Muu hallitus ei päässyt päätökseen, vaan lupa jätettiin pöydälle. Siihen hankitaan lisäselvityksiä ensi viikon aikana.
“Asia halutaan päätökseen sääntöjemme mukaisesti, ja siksi lisäselvityksiä tarvitaan. Ne saadaan ensi viikon aikana. En voi nyt avata niiden laatua lähemmin”, toimitusjohtaja Minna Mäenpää totesi.
“Sain iltapäivällä Stall Zetin Johan Arnengilta tiedon pöydälle jättämisestä. Hänellekään ei ollut annettu mitään vinkkiä lisäselvityksistä. Olen hoitanut yhteydet Hippokseen, ja saanut varmistuksen, että orinäyttelyilmoittautuminen oli saapunut ja kunnossa”, Propulsionin asioita Suomessa hoitava Tapani Raunio kertoi.
“Minulle luvattiin myös kertoa tämän päivän päätöksestä, mutta mitään tietoa ei ole herunut vielä kahdeksaan mennessä illalla”, hän lisäsi.
Propulsionin on tarkoitus toimia tämän kauden siitosoriina Eeva-Liisa Penttilän KS-Tallilla Hauholla.