"Hippos ja myös maa- ja metsätalousministeriö haluavat tarjota näkymää eteenpäin", Antti Lehtisalo sanoo.
"Hippos ja myös maa- ja metsätalousministeriö haluavat tarjota näkymää eteenpäin", Antti Lehtisalo sanoo.Kuva: Jarno Unkuri

Puheenjohtaja Antti Lehtisalo: Lisäraha tulee puskurirahastosta

Lehtisalo toivoo miljoonan euron lisäpanostuksen palkintoihin tuovan imua myös perjantain varsahuutokauppaan.
Julkaistu

Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo kertoo Ypäjän varsahuutokaupan huutokauppakatalogiin perehdyttyään odottavansa innolla, miten laatuvarsat vaihtavat omistajaa illan aikana.

”Tarjolla on hienoja varsoja, joiden kasvattajat ovat tehneet hyvää työtä. Pitkin kesää hevosen omistajien kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut esiin yleinen taloustilanne. Sanon jokaiselle, että Hippos ja myös maa- ja metsätalousministeriö haluavat tarjota näkymää eteenpäin. Toivon, että tänä vuonna päätetty miljoonan euron lisäraha nuorten hevosten palkintoihin rohkaisee myös hevoskaupoille”, Lehtisalo kannustaa.

Suomen Hippos kertoi keväällä, että nuorten hevosten palkintoihin satsataan seuraavien kolmen vuoden aikana yhteensä miljoona euroa lisärahaa. Vuosina 2024 ja 2025 palkintoja nostetaan 300 000 eurolla ja vuonna 2026 yhteensä 400 000 eurolla. Rahat jaetaan molempien rotujen nuorten- ja tammasarjoissa laajasti ja valtakunnallisesti ja lähinnä jo uransa aloittaneille, ns. nollasarjoista hieman korkeammalle tasolle nousseille hevosille.

Pohdintaa uudistuksessa on herättänyt kysymys siitä, mistä luvattu miljoona euroa palkintoihin tulee.

”Palkintojen rahoitus saadaan maa- ja metsätalousministeriön puskurirahastosta ja tällä toimella halutaan tukea nimenomaan kotimaista hevoskasvatusta. Rahaa ei siis oteta muista palkinnoista tai esimerkiksi raviratojen toimintatuista.”

"Hippos ja myös maa- ja metsätalousministeriö haluavat tarjota näkymää eteenpäin", Antti Lehtisalo sanoo.
Varsanvalintapaneeli suorana VeikkausTV:ssä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi