Pääsin seuraamaan toimittajan roolissa suomalaisten rahapeliyhtiöiden yhteensulautumisprosessia lähietäisyydeltä. ”Kaupassa” hevostalous sai rahoituksekseen ravipelien vaihdosta riippumattoman 4 prosentin osuuden Veikkauksen kokonaistuotosta, mikä toi lajille yhdistymishetkellä noin 8 miljoonaa euroa ylimääräistä rahaa vuodessa. Kun Fintoton tuloksentekokyky ei vaikuttanut olevan nousussa ja korona olisi rokottanut sitä tulevina vuosina, siirtyminen hallituksen korona-aikana tukemaan Veikkauksen edunsaajien leiriin toi raviurheilulle ensimmäisellä viisivuotiskaudella kymmeniä miljoonia euroja. Miten raviurheilu voisi ja mitä palkinnot olisivat nyt ilman niitä, voi vain arvailla.Yhdistymisprosessissa lobattiin, että mikään muu ei muuttuisi. Fintoton kassan sijasta raha tulisi vain Veikkauksen kassasta, joskin valtion kassan kautta kiertäen. Mitä valtionavustusjärjestelmä hakurumbineen, rajoitteineen, velvoitteineen ja seurantoineen tuli käytännössä merkitsemään, selvisi ainakin toimittajalle vasta paljon myöhemmin.Systeemin kulmakiviin kuuluu, että koko toimintaa ei avustuksilla voi rahoittaa ja että tukirahalla odotetaan saavutettavan tuloksia. Ne kulmakivet istuvat huonosti raviurheiluun, jossa jo perustoiminta synnyttää tuloksena urheilun ja pelikohteet, joiden tuotto kattaa pitkälti lajille valtion budjetista maksettavat avustukset.Tämän valuvian seurauksena raviratojen toiminnan fokus on siirtynyt perustoiminnasta avustusten hakuun ja hallinnointiin. Ratojen henkilöstölle on tullut niin paljon uudenlaista työtä, ettei ratojen hallintojen yhdistämisestä esimerkiksi ravialueittain edes keskustella, vaikka kilpailupäivien väheneminen ja internet-aika tarjoaisivat siihen edellytyksiä. Ratojen mahdollisuudet tehdä tulosta oman toiminnan ja omien puitteiden kehittämiseen on ajettu minimiin. Moni rata on ajautunut elämään tukirahalla kädestä suuhun.On hienoa nähdä, miten hyvää ja pyyteetöntä työtä maa- ja metsätalousministeriössä tehdään hevosalan hyvinvoinnin eteen – viimeisimpänä eduskunnalle vastikään annettu lakiesitys, joka mahdollistaa hevoskasvatuksen ja hevosurheilun tukemisen sen jälkeenkin, kun kytkös Veikkauksen tuottoon uudesta arpajaislaista poistuu. Nyt kaivataan kuitenkin kipeästi suoria kädenojennuksia ratojen suuntaan.Raviradat järjestävät ravit, joita kansa katsoo ja pelaa kotoa käsin ilman, että rata saa pääsylippu- tai muita tuloja tai provisiota pelimyynnistä. Voisivatko radat saada osan rahoituksestaan esimerkiksi kuvakorvauksina pelinjärjestäjältä ilman, että raha kiertää budjetin kautta, tulee yhtenä ajatuksena mieleen.
Pääsin seuraamaan toimittajan roolissa suomalaisten rahapeliyhtiöiden yhteensulautumisprosessia lähietäisyydeltä. ”Kaupassa” hevostalous sai rahoituksekseen ravipelien vaihdosta riippumattoman 4 prosentin osuuden Veikkauksen kokonaistuotosta, mikä toi lajille yhdistymishetkellä noin 8 miljoonaa euroa ylimääräistä rahaa vuodessa. Kun Fintoton tuloksentekokyky ei vaikuttanut olevan nousussa ja korona olisi rokottanut sitä tulevina vuosina, siirtyminen hallituksen korona-aikana tukemaan Veikkauksen edunsaajien leiriin toi raviurheilulle ensimmäisellä viisivuotiskaudella kymmeniä miljoonia euroja. Miten raviurheilu voisi ja mitä palkinnot olisivat nyt ilman niitä, voi vain arvailla.Yhdistymisprosessissa lobattiin, että mikään muu ei muuttuisi. Fintoton kassan sijasta raha tulisi vain Veikkauksen kassasta, joskin valtion kassan kautta kiertäen. Mitä valtionavustusjärjestelmä hakurumbineen, rajoitteineen, velvoitteineen ja seurantoineen tuli käytännössä merkitsemään, selvisi ainakin toimittajalle vasta paljon myöhemmin.Systeemin kulmakiviin kuuluu, että koko toimintaa ei avustuksilla voi rahoittaa ja että tukirahalla odotetaan saavutettavan tuloksia. Ne kulmakivet istuvat huonosti raviurheiluun, jossa jo perustoiminta synnyttää tuloksena urheilun ja pelikohteet, joiden tuotto kattaa pitkälti lajille valtion budjetista maksettavat avustukset.Tämän valuvian seurauksena raviratojen toiminnan fokus on siirtynyt perustoiminnasta avustusten hakuun ja hallinnointiin. Ratojen henkilöstölle on tullut niin paljon uudenlaista työtä, ettei ratojen hallintojen yhdistämisestä esimerkiksi ravialueittain edes keskustella, vaikka kilpailupäivien väheneminen ja internet-aika tarjoaisivat siihen edellytyksiä. Ratojen mahdollisuudet tehdä tulosta oman toiminnan ja omien puitteiden kehittämiseen on ajettu minimiin. Moni rata on ajautunut elämään tukirahalla kädestä suuhun.On hienoa nähdä, miten hyvää ja pyyteetöntä työtä maa- ja metsätalousministeriössä tehdään hevosalan hyvinvoinnin eteen – viimeisimpänä eduskunnalle vastikään annettu lakiesitys, joka mahdollistaa hevoskasvatuksen ja hevosurheilun tukemisen sen jälkeenkin, kun kytkös Veikkauksen tuottoon uudesta arpajaislaista poistuu. Nyt kaivataan kuitenkin kipeästi suoria kädenojennuksia ratojen suuntaan.Raviradat järjestävät ravit, joita kansa katsoo ja pelaa kotoa käsin ilman, että rata saa pääsylippu- tai muita tuloja tai provisiota pelimyynnistä. Voisivatko radat saada osan rahoituksestaan esimerkiksi kuvakorvauksina pelinjärjestäjältä ilman, että raha kiertää budjetin kautta, tulee yhtenä ajatuksena mieleen.
