Quite A Lover kukisti tuttuja kilpakumppaneitaan Kasvattajakruunun välierässä. Elokuussa ohjaksissa oli Tommi Kylliäinen.
Quite A Lover kukisti tuttuja kilpakumppaneitaan Kasvattajakruunun välierässä. Elokuussa ohjaksissa oli Tommi Kylliäinen.Kuva: Anu Leppänen

Quite A Lover täräytti napakymppiin oikeassa paikassa – toinen karsinta suosikille

Quite A Lover teki myös karsintojen kovimman ajan.

Jyväskylässä ratkottiin 4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun välierät. Kahdesta karsinnasta kuusi raivasi tiensä finaaliin.

Toto5-kierroksen neljännessä kohteessa Quite A Lover iski vuoden ensimmäiseen voittoonsa. Taulussa komeili ennen karsintaa useita kakkos- ja kolmossijoja, mutta Jyväskylästä irtosi vihdoin kirkkain sijoitus. Osuutensa oli myös ohjastaja Jukka Torvisella, joka teki taktisia päätöksiä ja tarjosi hevoselle maittavan juoksun.

Quite A Lover ei osallistunut alkukilvoitteluun keulasta, vaan hakeutui kolmanteen sisälle. Pian se otti toisen letkan vetotehtävät haltuunsa, mutta vaihtoi viimeisellä puolikkaalla johtavan taakse. Loppusuoran auetessa ruuna iski open stretchin kautta hyökkäykseen ja irtosi 12,5-lopetuksessa liukkaasti voittoon ajalla 14,8ake.

4-vuotiaan ruunan omistaa kimppa Hyvä Paha Hukka Talli, johon kuuluu sen vetäjän Mikko Koskisen mukaan kymmenkunta ihmistä. Muutama heistä oli paikan päällä katsomassa, ja kun kauden ensimmäinen voitto oli selvää, oli riemukin sen mukaista.

”Tuntuu niin hyvältä. Monta haavaa pistettiin tällä laastariin, ai että!” hän iloitsi. ”Tämä on tosi hieno juttu, kun hevonen on viimeksi voittanut vuosi sitten. Se on saanut paikkoja finaaleihin kyllä, mutta sillä on myös ollut epäonnea ja tullut laukkoja jonkin verran.”

Lähtö jännitti omistajaporukkaa ja siihen suhtauduttiin matalin odotuksin. Varsinkin, kun edellisessä startissa St. Legerissä ruuna oli juuri laukannut.

”Hevosta ei pystynyt olosuhteiden takia viimeistelemään ihan niin kuin haluttiin, mutta sillä oli painetta pöntössä aika paljon. Jukka sanoi, että kun hän käänsi sen selästä lopussa, lähti se ekaa kertaa just niin kuin hevosen kuuluu lähteä ja eteni järkyttävästi. Jukka onnistui täydellisesti, ajosuoritus oli hieno.”

Suosikki Consalvo laukkasi auton takaa ja jäi kymmeniä metrejä kärjestä. Koskisen mielestä sillä kuitenkaan ei ollut juurikaan vaikutusta Quite A Loverin suoritukseen.

”Toki Consalvo olisi sijoittunut paremmin, jos ei olisi laukannut, mutta sekin laukkasi Porissa viimeksi. Tuli mieleen, että olisiko sillä kuntohuippu ohi, silä mistä näistä hevosissta tietää, kun eivät puhu”, hän pohti. ”En usko, että sillä meidän Kallen suoritukseen oli suurta merkitystä.”

Epäonnella Koskinen tarkoitti kilpailuissa tulleita laukkoja ja sitä, miten voitto on hyvistä sijoituksista huolimatta kiertänyt. Lähellä se on monesti ollut.

”Hevonen olisi voinut saada korotettua rahaa, jos ei olisi laukannut. Derbyn karsinnassa sen olisi pitänyt voittaa, mutta yksi tuli ohitse. Lahdessa se oli hyvä kakkonen, Kouvolassa kolmonen… Hyviä suorituksia ovat kaikin puolin, mutta muita kuin voittajia ei arvosteta, paitsi me omistajat itse.”

Quite A Loverin voittosumma on 87 150 euroa, ja sen ennätykset ovat 11,3aly ja 15,0ke.

”Kalle on työmies, ja sen voittosumma on kunnioitettava jo nyt, mutta vaatimaton finaaleihin, joissa se on juossut. Tänään oli erityisen mahtavaa, että se teki karsintojen parhaan ajan.”

Ruuna on pystynyt starttailemaan hyvin tällä ja viime kaudella, ja Koskisen mukaan se on saanut kasvaa terveenä.

”Se on täysin terve hevonen, sillä ei piikitetä tai lääkitä mitään. Vatsassa on välillä jotakin, mikä tarvitsee hoitoa, mutta muuten ei. Kun hampaat vaihtuivat, ne hoidettiin kuntoon. Eläinlääkäritoiminta on tärkeää tässä lajissa, ja meillä seurataan tarkasti, että esimerkiksi hevosen suu on terve. Se vaikuttaa niin paljoon.”

Koskiselle Quite A Lover on kuin oma kasvatti, sillä hän omisti aikanaan sen emän Come On Loven porukassa. Raviuran päätyttyä se myytiin Kontiolahdelle.

Huttusen Maarit omistaa sen ja miehensä Terho Rautiaisen kanssa varsotti sen, jolloin syntyi Kalle”, hän selvitti. ”Kalle on äärimmäisen lunki kaveri, ei stressaa mistään ja palvelee ihmistä hyvin. Kotona treenatessa se ei anna itsestään paljoa ulos, mutta kun menee baanalle, tulee taisteluhenki sisältä esiin ja se osaa kilpailla toista vastaan.”

Ennen lauantain 20.11. finaalia Timo Korvenheimon valmentama ruuna saa hengähtää hetken, ja sen jälkeen se viimeistellään totuttuun tapaan.

”Timpan kanssa juteltiin, että samaan tyyliin vähän treenataan, sitten lähdetään matkaan hyvällä mielellä ja suurin odotuksin. Nyt jo ollaan saatu tämän hevosen kanssa paljon onnistumisia meille omistajille. Se on hienoa, kun voi jakaa muiden kanssa niin tappiot kuin voitotkin, ja iloita porukalla niin kuin tänään. Sekin vain nosti fiilistä, kun moni vilpittömästi tänään onnitteli raviradalla.”

Finaalin jälkeen saattaa suuntana olla maa lahden toisella puolen.

”Jos Timppa saa Ruotsista hommattua tallipaikat joulukuulle, hevonen voisi lähteä sinne. Siellä on valmennuspaikat ja palkinnot paremmat, joten siitä on tullut yksi haaveemme.”

Edellä mainittiin, että lähdön suosikki Consalvo otti pahan laukan auton takaa ja jäi kymmeniä metrejä. Se kuitenkin kiri muut kiinni ja taisteli viimeisen finaalipaikan itselleen.

”Se vaan punki niin paljon puomia päin, että meni läpi käsistä. En ihan tiedä miksi näin, mutta liikaa oli virtaa. Onneksi ehti kuudenneksi”, kommentoi valmentaja Markku Nieminen myöhemmin ratavalintatilaisuudessa.

Toinen karsinta meni odotetusti Mask Offin nimiin. Se kiihdytti kärkeen kierros jäljellä ja piti siitä maaliin asti ajalla 15,5ake.

Katso Quite A Loverin karsintavoitto täältä ja Mask Offin täältä.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto5-1: 6 Margarida, 27,59 %, 2,00 euroa

Toto5-2: 6 Luck's Equ, 26,79 %, 3,67 €

Toto5-3: 8 Chasing Highs, 35,37 %, 5,79 €

Toto5-4: 2 Quite A Lover, 11,90 %, 36,56 €

Toto5-5: 7 Mask Off, 60,81 %, 40,17 €

Vaihto 73 379,74 €

Voitto-osuus 40,17 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi