Raskolnikov Fridoa juhlittiin kriterium-voittajana syksyllä 2019.
Raskolnikov Fridoa juhlittiin kriterium-voittajana syksyllä 2019.Kuva: Roosa Lindholm

Raskolnikov Frido avaa kautensa Turussa – myös Don Williamsin starttiin tulo lähestyy

Markku Niemisen vanhempien hevosten ykköskalustolle kuuluu hyvää.

Ensimmäisenä ehtii alkaneelle vuodelle tositoimiin 6-vuotiaaksi kääntynyt kriterium-voittaja Raskolnikov Frido tänään Turussa.

”Sillä on ollut pikku vaivaa, ja siltä operoitiin viime vuonna karpaalikanavat. Annettiin sille aikaa, kun sillä on vähillä starteilla paljon rahaa tilillä ja sen pitää riittää avoimissa lähdöissä”, Markku Nieminen kuittaa vain yhden startin käsittäneen 5-vuotiskauden.

”Raskolnikov Frido menee hyvän tuntuisesti ja tuntuu nyt semmoiselta, että riittäisikin. Aloitetaan kuitenkin tällaisesta helposta lähdöstä.”

Yhtä ongelmattomasti ei karpaalikanavan operointi mennyt Lexus Dreamilta. Se sai anestesian seurauksena ns. lihasaitiopainesyndrooman ja joutui käymään hoidettavana Viikissäkin.

”Se olikin kovempi juttu mitä kuviteltiin, mutta nyt hevonen tuntuu taas hyvältä”, Nieminen kehuu.

Don Williams on parannellut syyskuusta lähtien tukisiteen revähdystä ja sai sekin nyt terveen paperit.

”Sitä on treenattu jo pitkään, ja mitä vähän vetojakin on ajettu, ja se tuntuu pirun hyvältä. Se on ollut aikaisemmin raju kaveri, mutta nyt se on rento ja hyvän tuulinen. Jotenkin siitä on hyvä tunne. Helmikuun aikana varmaan aloitetaan”, Nieminen suunnittelee.

Talvikeleillä avaa kautensa myös Willow Pride, joka sekin tuntuu valmentajansa mukaan ”jättihyvältä”. Ongelmitta ovat talven saaneet treenata myös Skyfall Shine ja Consalvo, joilla niilläkin on avoimet lähdöt edessä.

Turun 21.1. ravien T5-peli sulkeutuu kello 19.10. Raskolnikov Frido juoksee 4. kohteessa kello 20.10.

Toto-kupongille tästä linkistä

Raskolnikov Fridoa juhlittiin kriterium-voittajana syksyllä 2019.
Syy Don Williamsin vaisuuteen Forssassa selvisi: jalkavamma
Raskolnikov Fridoa juhlittiin kriterium-voittajana syksyllä 2019.
Lexus Dreamilla dramaattinen viikko – joutui harvinaiseen leikkaukseen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi