Ville Herttuan piti ohjastaa tänään ajetuissa Kausalan raveissa, mutta lopputulema oli toinen. Arkistokuva.
Ville Herttuan piti ohjastaa tänään ajetuissa Kausalan raveissa, mutta lopputulema oli toinen. Arkistokuva.

Ravikuninkaan valmentaja kilpailukieltoon

Costellon valmentajana tunnettu Ville Herttua asetettiin kilpailukieltoon 9.6.-8.9.2019 Kausalan sunnuntairavien puhallutuksen tuloksen seurauksena.

”Turha selitellä, mittari värähti, mutta mystinen juttu tämä on”, Herttua sanoo ja harmittelee tilannetta.

”Edellisestä drinkistä oli toistakymmentä tuntia.”

Ville Herttua on tilanteesta pahoillaan. Hänen oli määrä ohjastaa viidennessä lähdössä Brown Reclusea, joka jäi tapahtuneen vuoksi lähdöstä pois.

”Kilpailukielto koskee myös vastuuvalmentajana toimimista”, kommentoi Hippoksen kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen määrättyä sanktiota.

Kausalan raveissa valvojana toiminut Ismo Kovanen vahvistaa kilpailukiellon tarkoittavan sitä, ettei kiellossa oleva henkilö voi kilpailuttaa valmennuksessaan olevia hevosia.

"Raveissa tehtiin kalibroidulla alkometrillä ensimittaus ja jälkimittaus, eikä kilpailija kyseenalaistanut tulosta", Kovanen toteaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi