Vekselin Suurmestaruudesta -83 voittama reliefi on yksi keräilyharvinaisuuksista.
Vekselin Suurmestaruudesta -83 voittama reliefi on yksi keräilyharvinaisuuksista.

Ravilegendojen keräilyharvinaisuuksia myydään huutokaupassa – tuotto nuorisotoimintaan

Legenda-sanaa tavataan käyttää jo liiankin kanssa, mutta Suomen Ravihevoskasvattajien säätiön ensi keskiviikkona alkavan huutokaupan anti ansaitsee ehdottomasti sen käsitteen kylkeensä.

Säätiö avaa ensi viikon keskiviikkona 28.4. huutokaupan, jossa on kaupan kuuluisien hevosihmisten ja hevosten keräilyesineitä. Joukossa on muun muassa Vekselin Suurmestaruus-reliefi, Tuomo Mäkelän ajoasu, Houston Laukon Vermon lahjoittama EM-palkinto, Vonkauksen loimi, Ponserin Suur-Hollola-pokaali ja Charme Asserdalin keräilylautanen. Esineet laitetaan verkossa näytille jo tiistaina 27.4. ja ne ovat nähtävillä SHKL:n toimistolla Jokimaan raviradalla sovitusti. Huutokauppaa käydään osoitteessa auction.hevoshuutokaupat.fi

Kaupankäynti jatkuu seuraavaan tiistaihin saakka, ja päättyy illan mittaan porrastetusti kohteita sulkien.

Voutilaisen Harri ideoi tämän viime vuonna, kun oli vielä Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton toiminnassa mukana. Ajatus hautautui hetkeksi, mutta kun ostimme Southwind Spiritin siitosoriksi, niin samalla päätettiin pistää säätiön toimintaa kunnolla käyntiin”, Mitja Nummenmaa taustoittaa.

Keräilyharvinaisuudet saatiin avuliaita ihmisiltä soittelemalla.

”Kysyttiin tutuilta, ja hevosihmiset lähtivät innolla mukaan lahjoittamaan, ja kyselivät niiden perään sitten itsekin. Suuri kiitos kaikille lahjoittajille!”

”Hienoa tässä on sekin, että hevosihmiset auttavat. Nurmosen Iikka, Pakkasen Tuomas ja Juhani esimerkiksi ovat olleet loistavana apuna tavaroiden kuljettamisessa. Ja kun soitin Ertolan Krisselle Houston Laukosta, hän itse innostui kyselemään Mäkelän Tuomon jäämistöä. Saatiin haalarit.”

Huutokauppaan tulee myös esimerkiksi Atupemin astutusoikeus, taidetta sekä Santtu Raitalan ensimmäisessä 75-voitossaan käyttämä kypärä.

Tuotto tullaan käyttämään raviurheilun nuorisotoiminnan hyväksi.

"Kun saadaan rahat, laitetaan ne hakuun nuorisotoimintaa varten ja myönnetään ne stipendeinä."

”Tietääkseni tällaista ei ole koskaan Suomessa järjestetty tässä mittakaavassa. Toivottavasti keräilijät ovat hereillä, koska nämä ovat niin harvinaisia juttuja”, Nummenmaa innostaa.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi