Ravien tv-kuvaus
Suomessa aletaan kuvata raviurheilusta kertovaa tv-ohjelmaa.Kuva: Anu Leppänen

Raviurheilun arjesta kertovaan tv-sarjaan etsitään esiintyjiä

Saara Iivari Suomen Hippoksesta kertoo hakemuksia tulleen jo ilahduttavan paljon.
Julkaistu

Warner Bros. ITVP Finland etsii yhteistyössä Suomen Hippoksen kanssa intohimoisia ravialan tekijöitä uuteen suomalaisesta ravimaailmasta kertovaan tv-ohjelmaan. Ohjelma nostaa valokeilaan ravipersoonat, hevoset ja talliarjen tarinat iloineen ja suruineen.

Näin kuvaillaan Hippoksen tiedotteessa tulevaa, raveista kertovaa tosi-tv-sarjaa.

”Heitimme loppukeväästä tuotantoyhtiölle idean, että olisi hienoa avata raviurheilun uniikkia maailmaa syvemmin. Tuotantoyhtiö otti ajatuksesta hienosti kiinni, ja nyt ollaan tilanteessa, että keväästä alkaen tällaista tv-sarjaa olisi tarkoitus päästä kuvaamaan”, Hippoksen viestintä- ja markkinointijohtaja Saara Iivari iloitsee.

Vastaavan kaltaista on hevosmaailmassa tehty ainakin Norjassa, missä on toteutettu ohjelma laukkaurheilun puolelta. Siinä päärooleissa oli muun muassa valmentajia, jockeyta ja omistajia.

”Toivon, että ohjelman kautta päästäisiin avaamaan menestymiseen tarvittava työ ja tiimit hevosten takana sekä lajimme yhteisöllisyys ja tunne. Taustahaastattelut ja koekuvaukset lopulta ratkaisevat, millaiseksi roolitus muodostuu, ja tästä vastaa tuotantoyhtiö.”

”Ohjelmatyypiltä kyse on dokumentin ja tosi-tv:n välimuodosta”, Saara Iivari lisää.

Aikataulu on tiivis, sillä hakuaikaa on vain vuodenvaihteeseen saakka, ja ohjelmaa olisi tarkoitus alkaa esittää ensi syksynä. Hakijoiden tulee olla täysi-ikäisiä.

Tästä on kyse

  • Uuteen ohjelmaan etsitään talleja, ohjastajia, valmentajia, hoitajia, omistajia, kasvattajia sekä yhteisön merkkihenkilöitä – niin kokeneita konkareita kuin tuoreita kasvoja. 

  • Hakuohje löytyy täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi