Ravivalmentajalle 4,5 vuoden ehdoton vankeustuomio

Ravivalmentajalle 4,5 vuoden ehdoton vankeustuomio

Käräjäoikeus tuomitsi pirkanmaalaisen ravivalmentajan 4,5 vuoden vankeuteen ja vahingonkorvauksiin.

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut noin 60-vuotiaan miehen neljän vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä,  seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä ampuma-aserikoksesta. Uhreja on yhteensä kolme.

Tuomittu on määrätty eri suuruisiin korvauksiin, joista suurin yksittäinen kärsimyskorvaus asianomistajalle on 13 000 euroa. Kahdelle muulle määrättiin kärsimyskorvauksina 3000 ja 2000 euroa. Lisäksi tuomittu määrättiin maksamaan asianomistajien oikeudenkäyntikulut sekä muita korvauksia.

Tuomittu on ravitoiminnassa mukana oleva mies, jonka oikeus katsoi syyllistyneen tekoihin vuosien 2005-2015 aikana.

Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä minimirangaistus on yksi vuosi ja maksimi kymmenen vuotta.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Hevosurheilu-lehti ei julkaise tuomitun nimeä uhrien yksityisyyden suojelemiseksi. Oikeus on salannut asianomistajien henkilöllisyydet ja asiakirjat tietyiltä osin 60 vuodeksi. Tapaukset käsiteltiin suljetuin ovin, koska ne sisältävät asianomistajien yksityiselämään ja terveydentilaan liittyviä arkaluontoisia seikkoja.

Edit. klo 15.12. Korjattu otsikosta sana yli, lisätty toinen lapsen seksuaalinen hyväksikäyttötuomio sekä ampuma-aserikos

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi