Riksun Xavier  rattaillaan Niko Jokela
Riksun Xavier esitteli 3-vuotiaana lahjakkuuttaan.Kuva: Elisa Vaaramaa

Riksun Xavier avaa kautensa Kajaanissa – "Alkoi tuntumaan oikeinkin starttivalmiilta"

Tiistain Toto5-kierros ratkotaan Kajaanissa.
Julkaistu

Kolmevuotiaana ikäluokkansa kärkiajan 31,4ake Varsakunkun karsinnassa juossut Riksun Xavier palaa kilpakentille. 

Ruuna juoksi koelähdön toissa viikon torstaina Torniossa, ja kauden avausstartti on vuorossa tänään tiistaina Kajaanissa. Omistaja-valmentaja Matti Kolehmainen oli tyytyväinen 33,2-tulokseen päättyneeseen koelähtösuoritukseen.

"Ajettiin se vähän kuin rutiiniksi. Kaikki meni täysin odotusten mukaisesti, joten startataan kausi nyt Kajaanista", Kolehmainen toteaa.

Hevonen kävi talven aikana Antti Ojanperän treenissä Pihtiputaalla, mutta palasi kesän alussa takaisin kotimaisemiin Tornioon. Loppukauteen edetään tunnustelevin miettein.

"Varsa alkoi tuntumaan oikeinkin starttivalmiilta, ja aloitetaan nyt kilpaileminen. Mennään startti kerrallaan syksyn isompia kilpailuja kohti", Kolehmainen päättää.

Riksun Xavier  rattaillaan Niko Jokela
Lahjakas Riksun Xavier siirtyi omistajalleen Tornioon – "Otetaan nyt varman päälle"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi