Seppo Markkula on toiminut viime aikoina Rim Bay Orchidin vakikuskina.
Seppo Markkula on toiminut viime aikoina Rim Bay Orchidin vakikuskina.Kuva: Anu Leppänen

Rim Bay Orchid avasi vuotensa voitolla - "Ei niitä voittoja liian usein tule"

Turussa ravattiin vuoden ensimmäiset ravit.

Minna Rampan valmentama Rim Bay Orchid aloitti uuden vuoden tyylikkäällä voitolla.

Ensimmäisenä keulapaikalle ennätti kakkosradalta kiihdyttänyt Star Cat. Se sai kuitenkin nopeasti rinnalleen Seppo Markkulan ohjastaman Rim Bay Orchidin, jolle Jere Kiveinen näki parhaaksi luovuttaa vetotyöt.

Johtohevonen sai vetää ensimmäisen kilometrin maltillista vauhtia, joten kierroksen väliaika oli ainoastaan 18,5.

Keulan rinnalla taisteli I Keep My Word, joka heittikin maalisuoralla tiukan haasteen, mutta Rim Bay Orchid vastasi vähintään yhtä tiukasti ja piti johtonsa niukasti maaliin saakka.

”Jere päästi eteen, ja pääsimme keulapaikalle”, Markkula kertasi kisan ensimetrejä voittajahaastattelussa. ”Tämä on pikkaisen rauhallinen hevonen tuossa keulassa, mutta kuitenkin sitkeä menemään. Se on kuitenkin vähän laiskan oloinen. Varmaan ajetaan koko talvi tasaiseen tahtiin kilpaa.”

Hevosen myös omistava Rampa oli luonnollisesti tyytyväinen hevosensa suoritukseen.

”Tietysti tuntuu hienolta avata vuosi tällä tavalla. Ei niitä voittoja liian usein tule”, Rampa kertoo. ”Ihan hyvillä mielin lähdimme tämän päivän starttiin. Vastus oli tänään melko sopiva ja lähtöpaikkakin oli parempi kuin viime startissa.”

Omistaja-valmentajan mukaan keulapaikalla laiskottelulta näyttävä ravaaminen on perin tyypillistä Rim Bay Orchidille.

”Se on niin laiska, että se ei tunnu menevän edes tosissaan näissä starteissa. Olemmekin puhuneet, että jos se alkaa mennä tosissaan, kuinka hyvin se menisikään? Se kuitenkin jättää aika paljon sisälleen, mutta sehän on tietysti ihan hyvä merkki.”

Ratojen ulkopuolella Rim Bay Orchid on treenarinsa mukaan epätyypillinen lämminveritamma.

”Se on kieltämättä aika erikoinen. Se on luonteeltaan tosi kiltti, mutta kotona ajo-ominaisuuksiltaan vähän erikoinen. Raveissa se on kuitenkin aina sataprosenttinen.”

Viime vuonna kuusivuotias tamma keräsi yli 15 000 euron kausiansiot.

”Jos tämä kausi menisi edes samalla tavalla kuin viime vuosi, olisimme oikein tyytyväisiä. Koitetaan tässä talven aikana ajaa joitain lauantailähtöjä, jos vaikka niissäkin pärjättäisiin.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi