Suomen kouluratsastusjoukkue ylsi EM-joukkuekisoissa kuudensiksi.
Suomen kouluratsastusjoukkue ylsi EM-joukkuekisoissa kuudensiksi.

Ruokinta- ja hyvinvointiteema: Kasvuun vaaditaan sekä ravintoa että liikuntaa

Onko olki ratkaisu ylipainoisen hevosen karkearehuksi ja kuinka opetukseen tulevaa puolitoistavuotiasta pitäisi ruokkia ja liikuttaa, jotta se saa mahdollisimman vahvat luut? Muun muassa näitä asioita pohditaan perjantaina Hevosurheilun välissä ilmestyvässä 16-sivuisessa teemaliitteessä hevosen ruokinnasta ja hyvinvoinnista.

Ruokinnan ja hyvinvoinnin teemaliitteestä löytyy monipuolisesti luettavaa myös esimerkiksi aminohapoista, hevosen rasitusvammojen ennaltaehkäisystä ja hevosenlannan käytöstä maanparannusaineena.

Puolitoistavuotiaiden varsojen ryhmässä yksilölliset erot ovat usein suuria. Hevosten säkäkorkeuksissa voi olla valtavia eroja, samoin muussa kehityksessä. Jokaisen hevosen kasvukäyrä on yksilöllinen.

”Kasvu riippuu varsan todellisesta biologisesta iästä. Pitää muistaa, että kun varsan sanotaan olevan puolitoistavuotias, voi sen biologinen ikä olla itse asiassa lähellä kahta vuotta tai vasta juuri ja juuri himpun yli vuoden. Ei kannata verrata varsaa vaikkapa samalle treenarille tulleisiin muihin puolitoistavuotiaisiin”, johtava tutkija Markku Saastamoinen toteaa.

Vuoden voitokkain hevonen tällä hetkellä on Summitie, jonka menossa on uudenlaista lennokkuutta. Summitien tulosrivi näytti vuosi takaperin keskiverrolta ravurin taululta, toisinaan laukkojen sävyttämältä. Mutta tämä vuosi on sujunut erikoisen komean tolpparivin tahdissa.

”Minulla aloitti kesällä työharjoittelija, joka kysyi, että miltä tuntuu lähteä raveihin hevosen kanssa, jolla voi aina voittaa. Vastasin, että odotapa pari kuukautta ja kysy sitten, miltä tuntuu. Ei voittaminen ole mikään piece of cake -juttu, eikä hevosilla tuosta noin vaan lähdetään raveihin ja voiteta. Sen eteen joutuu tekemään kovasti töitä”, valmentaja Janita Antti-Roiko tähdentää.

Miten Antti-Roiko valmentaa Summitietä? Minkä ratkaisun seurauksena ruuna piristyi ja toisaalta rauhoittui? Miksi hevonen sopii niin hyvin montéen? Lue lisää perjantain Hevosurheilusta.

Ratsastuksessa makustellaan Suomen EM-sensaatiota. Suomi on juuri tehnyt kaikkien aikojen EM-joukkuetuloksen kouluratsastuksessa, ja perjantain Hevosurheilussa käydään läpi, miten tähän on tultu.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.

Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Kätevästi digilehteä lukemaan pääsee lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta. Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Tilaa lehti täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi