Vuosi 2021 oli Santtu Raitalan juhlaa, eikä uusi kausi ole käynnistynyt yhtään huonommin.
Vuosi 2021 oli Santtu Raitalan juhlaa, eikä uusi kausi ole käynnistynyt yhtään huonommin.Kuva: Anu Leppänen

Santtu Raitala odottaa innolla kevään superlähtöjä – Finlandia-ajoon yllätysajokki

Ajajaliigan kärkimies ajaa Seinäjoki Racessa Willow Pridea ja Finlandia-ajossa kuumimpiin suosikeihin kuuluvaa ruotsalaisvierasta Gareth Bokoa.

Santtu Raitala ajoi toissa vuoden Finlandia-ajossa Jerry Riordanin Zarenne Fasin yllätysvoittoon, ja Gareth Bokon Vermon kutsuvideolla Riordan mainitsi Santun yhtenä mahdollisena kuskina myös sille. Vaaka tuntui silti painavan Djusen veljesten suuntaan.

”Ilahduin jo siitä, että pääsin sellaiseen spekulaation mukaan, mutta pidin sitä amerikkalaisena sananpartena ja oletin jommankumman Djusen ajavan Gareth Bokoa. He ovat ajaneet sitä paljon Ruotsissa ja onnistuneet hyvin, eikä sunnuntai ole viikon tärkeimpiä ravipäiviä Ruotsissa”, Santtu Raitala perustelee.

Viime sunnuntaina Santun puhelin kuitenkin soi, ja Jerry Riordan pyysi häntä kuskiksi. Se oli luonnollisesti mieluisa pyyntö.

”Ylipäänsäkin on hienoa päästä ajamaan tällaiseen lähtöön, ja että vielä näin hyvää hevosta oudommalta, äärimmäisen taitavalta valmentajalta, se on erityisen hienoa.”

Vaikka ajokki on Santulle uusi, hevosena se on hänelle tuttu.

”Gareth Boko on juossut niin pitkään niin kovia lähtöjä, että se on tietysti monille monin tavoin tuttu. Olin nähnyt sen tauoltapaluustartin ja paljon aikaisempia lähtöjä, mutta lähempänä lähtöä pitää tutkailla vielä vähän lisää.”

Maanantaina on edessä jännittävä lähtörata-arvonta.

”Toivotaan tietysti eturiviin paikkaa mahdollisimman sisältä. Näin hienotasoisissa lähdöissä paikat merkkaa paljon, ja huono paikka laskisi osakkeita merkittävästi”, Santtu tietää.

Lauantaina Seinäjoella hän hyppää Willow Priden kyytiin. Aikaisemmin hän on ajanut tammalla vain kerran – viime syksynä St Legerissä yllätysvoiton!

”Se on näyttänyt koko tämänkin kauden tosi hyvältä ja tehnyt näyttäviä juoksuja, etenkin keulapaikalta”, Santtu kehuu.

Nelosradalta Willow Pride pääsee käyttämään lähtönopeuttaan.

”Rata-arvonta ei ollut nytkään miinusmerkkinen vaan ennemmin positiivissävytteinen. Paikka on hyvä, kun taas kaikki ruotsalaiset ei saaneet hyviä paikkoja. Tämä on tietysti sellaisia lähtöjä, joissa sijoitukset riippuu juoksunkulusta, mutta uskon, että Willow Pride pystyy antamaan hyvän panoksen ja ottelemaan hyvistä sijoituksista.”

Viimeistä silausta haetaan varustemuutoksella.

”Juteltiin viikolla Markun (Nieminen) kanssa, että tammalle laitetaan pitkästä aikaa jenkkikärryt. Jännä nähdä, mitä ne tekee.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi