Siirin Valtsu leikitteli Varsakunkku-karsinnassa - "Se oli aika lailla vain hiitti"
Siirin Valtsu lunasti voitolla paikkansa marraskuun lopussa ravattavaan Varsakunkku-finaaliin. Arkistokuva Anu Leppänen.

Siirin Valtsu leikitteli Varsakunkku-karsinnassa - "Se oli aika lailla vain hiitti"

Petri Laineen huippulupaus Siirin Valtsu palasi voittokantaan Kuopiossa ravatussa Varsakunkku-karsinnassa.

Toto5-pelin toisena kohteena ravattiin 4-vuotiaiden suomenhevosten Varsakunkku-karsinta. Lähdössä oli mukana viisi hienoa suomenhevosvarsaa, joista etukäteen erottui ikäluokan kärkikaksikko Siirin Valtsu ja V.G. Voitto.

Huippuvarsojen yhteenotto jäi kuitenkin tällä kertaa näkemättä V.G. Voiton laukattua pahoin lähtökiihdytykseen, takasuoralla tuli toinen laukka ja hevonen kuulutettiin hylätyksi pitkästä laukasta. Hannu Torvinen pääsi kierrättämään takasuoralla niukasti ennakkosuosikiksi pelatun Siirin Valtsun kärkipaikalle hallitsemaan juoksuntapahtumia. Valjakko veti puolitoista kierrosta juoksusta tasaista 32-vauhtia ja karkasi helppoon voittoon 28-lopetuksessa. Jyrki Filatoffin Vieskoff oli keulahevosen kannasta maalissa toinen ennen Pekka Vilpposen Kareliaa.

”Totta kai meidän tehtäväämme helpotti ihan oleellisesti V.G. Voiton laukka”, Hannu Torvinen totesi radan voittajahaastattelussa.

”Hevonen oli tänään tosi rento koko päivän, ja kiva kun saatiin ajaa vähän maltillisemmin tänään. Aikaisemmissa lähdöissä on kuitenkin menty aikalailla ylinopeutta”, Torvinen jatkoi.

Siirin Valtsua valmentaa sen omistaja ja kasvattaja Petri Laine.

”Se oli aikalailla vain hiitti, huomattavasti kyllä pahimman vastustajan laukka helpotti”, puhelimitsi tavoitettu Laine kertoi.

”Tosi mukavaa, kun hevonen sai välillä tällaisen helpon juoksun, eikä aina joudu laittamaan parastaan”, hän lisäsi.

Vaikka Siirin Valtsu on monesti joutunut tänä vuonna starteissa koville, se ei Laineen mukaan ole mitenkään ottanut niistä itseensä.

Onnistuneen karsinnan jälkeen finaaliin Laine lähettää suojattinsa hyvillä mielin.

”Se startti ajetaan vielä, jonka jälkeen ’Valtsu’ pääsee ansaitulle talvitauolle. Pitää sen aluksi antaa lepäillä pari kuukautta, jonka jälkeen alkaa pohjakunnon treenaaminen ensi kautta varten”, Laine suunnitteli.

Tallin toinen tähtihevonen Parvelan Retu on jo vetäytynyt talvitauolle.

”Hevonen on tehnyt jo niin valtavan hienon kauden, että päätettiin jättää se nyt tauolle, vaikka hyviä kelejä olisi vielä kilvanajoon ollut. Palaillaan sitten keväällä takaisin kaviourille.”

20 000 euron ensipalkinnolla ravattava Varsakunkku-finaali juostaan 27.11. Seinäjoella.

Jukka-Pekka Kauhasen Rivercapes Way oli avauskohteessa lopulta paras ylivoimaisella marginaalilla. 20 metrin takamatkalta startannut tamma nousi toisen radan vetojuhdaksi kierros ennen maalia ja karkasi vastustajiltaan jo viimeiseen kurviin kaarruttaessa. Voittotulos uran neljänteen starttiin oli hieno 16,9/2120 metriä.

Santtu Raitalan voitoista kaksi tuli Toto5-kohteista, kun Kati Pekkalan Valtroks ja Antti Ojanperän valmentama Profiili olivat parhaita omissa koitoksissaan.

Raitalan illan kolmas ykkönen tuli ravien alkupuolen lähdöistä Miika Tenhusen valmentamalla Immersive Workoutilla.

Jorma Naumasen Fakir Nyx ei välittänyt paikasta johtavan rinnalla rutistaessaan kauden neljänteen voittoonsa.

Hanna Kaihlajärven omistama ja valmentama Topeva jatkoi näyttävää menoaan voittaen illan avauslähdön leikitellen.

Timo Hulkkosen valmentama Surprise Daisy palasi voittojen tielle halliten keulasta maaliin saakka ravien toista lähtöä. Voittoisasta ajosuorituksesta vastasi Niko Riekkinen.

Troikkalähdössä Wat Arun Ax ohitti kirissä kärkeen edenneen Mission Of Soulin päänmitalla troikkalähdössä. Niin hevoselle kuin valmentaja Raino Saarelallekin ykkössija oli ensimmäinen laatuaan.

Viimeisen lähdön erikoisuus oli, että Harri Kotilaisen kypärä putosi, ja hän voitti lähdön ilman kypärää. Voittoajokkina toimi Mercedesbergs.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto5-1: 10 Rivercapes Way, 11,60 %, 5,53 €

Toto5-2: 1 Siirin Valtsu, 51,45 %, 7,72 €

Toto5-3: 6 Valtroks, 28,84 %, 11,84 €

Toto5-4: 3 Fakir Nyx, 4,34 %, 196,90 €

Toto5-5: 6 Profiili, 47,67 %, 255,98 €

Vaihto: 70 887,14 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi