Korvat auki maalisuoraa kiitänyt Jokivarren Kunkku nappasi 88. startissaan 35. voittonsa.
Korvat auki maalisuoraa kiitänyt Jokivarren Kunkku nappasi 88. startissaan 35. voittonsa.Kuva: Roosa Lindholm

Sinnikäs työ toi Jokivarren Kunkun vielä kerran parrasvaloihin – Ice Wine yllätti Kavioliigassa

Katkonaisesti viimeiset kaudet starttailemaan päässyt vuoden 2015 ravikuningas Jokivarren Kunkku palasi Forssan Kavioliigan kylmäveristen osakilpailussa voittokantaan reilun puolentoista vuoden tauon jälkeen. Yli 530 000 euroa urallaan tienannut 13-vuotias ori johti lähtöä alusta loppuun.

Kolmossuosikkina matkaan startannut Jokivarren Kunkku otti kauden kolmannessa kilpailussaan valmentajansa Antti Ojanperän ajamana joukon komentoonsa heti kiihdytyksessä. Valjakko sai tehdä keulapaikalla oman juoksunsa ja irtosi 18,5-lopetuksessa varmaan voittoon. Ojanperälle voitto pitkäaikaisen luottohevosensa kanssa oli tunteikas hetki.

”Aika hyvältä tuntuu. Hevonen oli hyvän tuntuinen ja ravasi hyvin. On tämä aika semmoinen mukava hetki, kun on pitkään vastustanut”, Ojanperä sanoi voittajahaastattelussa. ”Paljon on töitä tehty. Vanhaan malliin hevosta on treenattu ja olen sillä käynyt tosi pitkiä lenkkejä ajamassa koko talven. Olin sillä tavalla (ajatellut), että tämän talven yritän vielä tosissaan ja jos ei sitten palkitse, niin saa Kunkku jäädä eläkkeelle. Hienoa, että se nyt palkitsee. Kunkulta aukaistiin ensimmäistä kertaa startissa korvat. Vedin tuossa viimeisessä kurvissa ja hyvin se vastasi. Vanhoilla päivillä pikkuapuja tarvitsee, mutta jotenkin jäi sellainen olo, että se olisi varmaan voittanut ilman sitäkin.”

Pelisuosikki Joriini taipui johtavan rinnalta neljänneksi ja talvikauden tähti Morison kiri toiseksi ennen johtavan takana juossutta voittajan tallikaveri Raggaria.

Toisessa kohteessa vastakkain asettuivat kolmelle eri paalulle 3-vuotiaat lämminveritammat. Perusmatkalta startannut suosikki Comeflywithme juoksi johtopaikalla, mistä oli maalisuoralla yllättävän aseeton ja valui kahdeksanneksi. Sen rinnalla taivaltanut Sahara Flames/Santtu Raitala teki sitkeän suorituksen, mikä riitti hopeaan. Voittoon kiri 3.–2. ulkona juossut Busy Combo/Kari Venäläinen.

Kolmannessa kohteessa ei ollut parhaasta epäselvyyttä. Hannu Torvinen debytoi Juha Jalosen valmennettavan Kromauksen rattailla ja luotti ajokkiinsa. Ruuna piti johtavan rinnalla tempon kolmen kilometrin kilpailussa tasaisen reippaana (väliajat: 31,5/28,5/29,0/28,0/27,0) ja lipui lopussa selvään voittoon ajalla 27,6. Toiseksi puski Karlo ja kolmas oli Rallin Muisto.

Neljännessä kohteessa keulapaikan haki haltuunsa ensimmäisellä takasuoralla Minecraft/Olli Koivunen. Itsensä laukkajakson jälkeen taas löytänyt 6-vuotias ruuna piti varmasti pintansa ajalla 15,2ake.

”Hevonen on petrannut koko ajan. Vähän muutettiin treeniä ja kaikkea muutakin sen elämässä. Sitten on alkanut tulosta tulemaan", Koivunen kertoi.

Pelisuosikki Ashley Face kiri 4. ulkoa rehdisti ja oli kolmas. Väliin toiseksi kiilasi sen vetoavusta nauttinut Amorcito.

Viides kohde oli lämminveristen Kavioliigan osalähtö, joka oli rajattu tammoille. Keskipitkän matkan kisa näytti olevan johtopaikalla juosseen pelisuosikki Peanutsin hallussa, mutta Forssan maalisuora oli sille tällä kertaa turhan pitkä ja kaksi vyöryi ohi. Yllätysvoittoon kiri Stonecapes Queilan vetoavulla Ice Wine/Seppo Markkula.

”Taktiikka oli, että ajetaan piiloon ja koitetaan lopussa. Hevonen oli hyvän tuntuinen siellä Hannun (Stonecapes Queila) takana ja tuntui, että jonkun ohittaa, mutta vaikea oli sanoa, tuleeko voittoa.”

Kuudennessakaan Toto75-kohteessa suosikki ja keulapaikka eivät olleet voittoisa yhdistelmä, kun Tanpopo taipui mitalisijojen ulkopuolelle. Voittoon lipui 2. ulkoa matkustanut Mr Big Star/Santtu Raitala. Toinen oli johtavan rinnalla ravannut Staro Moschino ja kolmas Marschall Match, jolla jäi voimia varastoon.

Päätöskohde oli Pilvenmäki Speacialin finaali, josta voit lukea erillisestä jutusta tästä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi