Kari Lehtosella on tallissaan derbyvoittaja.
Kari Lehtosella on tallissaan derbyvoittaja.Arkistokuva: Annika Nisonen

Slovenian derbyvoittaja kirmasi avausvoittoonsa Suomessa

Kari Lehtosen valmentama Jimpeto Joy kiri voittoon Seinäjoen Toto5-raveissa sen omistavan Team Petoklubin iloksi.

Jimpeto Joy sai ensimmäistä kertaa kyytiinsä Hannu Torvisen. Kaksikko ei osallistunut vauhdikkaaseen alkurynnistykseen, ja juoksupaikaksi muodostui 2. ulkona.

Jimpeto Joy sai kirikäskyn 700 metriä maaliin ja pääsi laskeutumaan johtavan Rapid Leaderin kimppuun loppukaarteessa. Johtavan Jimpeto Joy löi lopulta varmoin ottein, mutta ulkoa lopettanut The Swede kiri aivan rinnalle – muttei ennen maalipaalua ohi.

”Aina, kun ekan kerran ajaa hevosta, on se mielenkiintoista. Löytyy juttuja seuraava kertaa varten mitä tietää. On eri asia katsoa videoita kuin istua hevosen kyydissä”, Hannu Torvinen muistutti voittajahaastattelussa. ”Takasuoralla tuntui, että helposti päästään toiselle radalle, mutta siinä vastasi hevonen. Jouduttiin tekemään hommia, ja hyvä venyminen oli Jimpety Joylta loppuun.”

Aikaisemmin Jerry Riordanin treenissä kisannut Jimpety Joy oli napannut Suomessa sijoitukset 4, 12 ja 9. Tuloksellisesti mollivoittoisesta alusta huolimatta Kari Lehtonen odotti suojatiltaan hyvää panosta jo ennakkoon.

”Porin startissakin, vaikka se ei pärjännyt, ajoin varovasti. Siellä olisi ehkä jo voinut kääntää aikaisemmin, mutta hevosta on vähän säästelty. Se tuntui siellä Porissa jo tosi hyvälle, ja nyt oli Hannu kanssa puhe, että annetaan mahdollisuus", Kari Lehtonen aloitti valmentamisen lisäksi osaomistamastaan 6-vuotiaasta.

Kari Lehtonen povaa ruunalle ruusuista tulevaisuutta.

"Jimpeto Joy on olemassaan oikein tosikin hyvä hevonen. Se on vielä parempikin hevonen mitä se nyt näytti, kun kaikki tulee kohdilleen. Sillä on vähän rahaa vielä kykyihin nähden. Tarrimaan Petekin, jonka kautta hevonen vähän tulikin, oli meinannut hevosen ostaa jo nuorempana. Hän piti hevosta tosi hyvänä, kun se Sloveniasta tuli Ruotsiin. "

Jimpeto Joy voitti 31 000 - 115 000 euroa ansainneiden ryhmäajon tuloksella 16,3a.

Pelipankilla epäonnea

Kierroksen suurimman suosikin Cheap Thrillsin tilanne näytti kierros juostuna valoisalle, kun Santtu Raitalan ajokki oli hetkeä aikaisemmin päässyt keulaan kumartamalla.

Cheap Thrillsiin luottaneiden ilo oli lyhyt, sillä ruuna menetti kärkipaikan viimeisen takasuoran lopulla, mutta hevosta siitä ei sopinut moittia. 5-vuotiaan kärrynpyörä hajosi, ja valjakko meni kuin jarru päällä.

Seppo Markkulan ajama Artico Zack ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä, ja Matti J. Mäkisen treenattava voitti selvällä erolla kierrettyään kirilenkille lähdettäessä toiselle ilman selkää.

Kohti Kunkkareita –tammalähdön voitti Juha Kurhelan ajama Liinan Liekki, joka prässäsi itsensä kärkipaikalle alkumatkasta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi