Stormysky irtosi keulasta varmasti Isokengässä.
Stormysky irtosi keulasta varmasti Isokengässä.Kuva: Pekka Salonen

Stormysky palasi kultakantaan

Juuso Holttisen valmentama Stormysky vei Toto65-avauskohteen nimiinsä Vermossa.

Jukka Torvinen piti Stormyskyn kanssa keulapaikan oikein helposti hallussaan sisäradalta. Valjakko sai hölkkäillä Isokengässä avauslenkin 16,5-vauhtia, jolloin paukkuja jäi kirikierrokselle aimo kasa.

Takaa kirivien urakka oli ratkaisupuolikkaalla toivoton, ja Stormysky irtosi oikein varmaan ykköstilaan voittotuloksella 14,2a / 2100 metriä.

"Alun jälkeen näytti sille, että saamme ottaa vauhdin pois. Pullat olivat meillä koko ajan tosi hyvin uunissa", Jukka Torvinen sanaili voittajahaastattelussa tyytyväisenä.

Stormyskyn edellinen täysosuma oli vuodelta 2015, mutta taustavoimat eivät olleet heittäneet pyyhettä kehään.

"Vaikka tulokset ovat olleet mollivoittoisia, on tuntunut sille, että hevonen on petrannut starttien myötä. Ruunaan on uskottu vielä", Torvinen kertoi.

Johtavan takana matkannut Costatantisoldi pääsi tuikkaamaan Risto Airaksisen käsistä toiseksi. Hannu Torvisen ajokki Landers Power eteni sisältä kolmosrahoille.

Toto65-2: Kylmäveristen tasoitusajossa ei parhaasta jäänyt epäselvyyttä.

Antti Teivainen eteni Korven Liiderin kanssa löylynlyöjän paikalle toiselle ilman vetoapua.

Valjakko huolehti siinä reippaasta temposta ja kiristi vain tahtiaan maalia kohti. Korven Liideri jyräsi keulaan varhain ja karkasi ylivoimaiseen voittoon.

Viisivuotias ruuna hurjasteli ennätyksensä lukemiin 26,9 / 2100 metriä.

"Lähtö otettiin varman päälle, eikä ruuna saanut ensimmäisellä 300 metrillä rytmistä kiinni. Luotin hevoseen, kun pääsimme johtavan rinnalle. Siinä hevonen sai mennä häiriöittä", Teivainen kertoi juoksupaikan johtavan rinnalla sopineen hyvin.

Teemu Okkolinin suojatti Vispaus kiri takaa toiseksi, Ari Moilasen ajokki Pilskeri oli kolmas.

Toto65-3: Pitkällä matkalla keulapaikka oli valttia.

Viime juoksussa Precocius Palille jäi jossiteltavaa lopussa, mutta Teräsmiesliigassa Teemu Keskitalo ei jättänyt mitään sattuman varaan.

Precocius Pal piti sisäradalta keulapaikan, mutta sai Pekka Korvelta ja Prince Albertilta painetta. Viisivuotias ravuri ei ollut paineesta moksiskaan, vaan piti 13,5-lopetuksessa Arctic Masculinon varmasti takanaan.

"Ajateltiin tälle päivälle suoraviivaista taktiikkaa, ettei jää jossiteltavaa. Uskoin hevosen menevän kuuttatoista läpi, ajattelin sen tekevän riittävän, ja niin se teki.

Precocius Palin voittotulos oli 16,2 / 3100 metriä.

Toto65-4: Vuorossa oli A.V. Marttilan Tammasarja.

Viime sunnuntaina suuryllätyksen tehtaillut Topmar osoitti, ettei voitto menestystammojen hiillostuksessa ollut sattumaa.

Ari Moilasen ajokki pääsi takarivistä huolimatta keulaan ja piti lujaa kirineen Vieskerin Virvan niukasti mutta varmasti takanaan. Topmarin voittoaika oli 27,3a / 3100 metriä.

"Lähtö meni meidän kannalta hyvin, kun pääsimme vähän tuurillakin keulaan. Tamma vastaili siitä varmasti perille", Moilanen kehui ajokkiaan.

Vieskerin Virvan jälkeen kolmas oli Pörnä-Tyttö.

Toto65-5: Teivaisen vuoro juhlia.

Antti Teivainen sai Lovetownin kanssa makean juoksupaikan 2. ulkona. Kärki avasi 09,5-vauhtia ja kierros oli vielä 13,0-vauhtinen. Lovetownin väkevä spurtti oli lopussa mulle liikaa. Sen voittotulos oli

"Kaikki meni tosi hyvin: päästiin hyvään paikkaan, ja kärki veti hyvää tahtia", Teivainen kommentoi illan toista voittoaan.

Toto65-6: Kierros päättyi suosikkivoittoon.

Mika Forss rymisteli takasuoralla keulaan suursuosikki Creation Primeron kanssa. Ari Moilanen pyrki rinnalta haastamaan lopussa One Directionin kanssa, mutta ohi ei ollut asiaa.

Kolmivuotiaan Creation Primeron voittotulos oli 15,0a / 2100 metriä.

"Tämä oli jatkoa edellisille juoksuille, ei siinä mitään ihmeellistä. Tosi hyvä varsa. Missään kohtaa ei tarvinnut ajaa täysiä", Forss sanoi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi