Stumne Fyr rattaillaan Ole Johan Östre
Stumne Fyr sijoittui tämän vuoden Elitkampenissa kuudenneksi.Kuva: Anu Leppänen

Stumne Fyr kirkastamaan Nordic Kingin kakkossijaansa – "Vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin viime vuonna"

Tämän vuoden Nordic Kingin ensimmäinen kutsu meni Norjaan.
Julkaistu

Nordic Kingissä viime vuonna toiseksi sijoittunut Stumne Fyr on ensimmäinen vuoden 2025 Nordic Kingiin kutsun saanut hevonen. 11-vuotiasta norjalaisruunaa valmentaa Merete Viksås, ja ohjastajaksi saapuu ruunan vakiokuski Ole John Östre.

Stumne Fyr on ollut jälleen vakiokilpailija kovimmissa kylmäverilähdöissä Ruotsissa ja Norjassa.

"Stumne Fyr oli hyvä kolmas Bjerkessä Tjomslandin kaksikon jälkeen. Tulemme mielellään Härmään kilpailemaan. Stumne Fyr on ollut vähintään yhtä hyvässä kunnossa tällä kaudella kuin viime vuonna", aina iloinen Viksås kehuu.

Vuoden 12 startista Stumne Fyr on voittanut kuusi, mikä kertoo onnistuneesta kaudesta. Ruunan ennätys 19,3a syntyi viime vuoden Elitkampenissa Solvallassa. Palkintorahoja Stumne Fyr on kerännyt muhkeasti noin 530 000 euroa.

"Otan mukaani Suomeen Stumne Fyrin lisäksi joko Langlands Ballerinan tai Tverdals Stinen. Stumne Fyr matkustaa paljon paremmin, kun sillä on matkakaveri", Viksås valottaa suojattinsa mieltymyksiä.

Ulkomaisten hevosten ilmoittaminen Härmän juhannukseen päättyy perjantaina, joten lähipäivinä on luvassa lisää uutisia Nordic Kingin osalta. Myös lämminverisissä nähdään jälleen kansainvälistä väriä.

"Alessandro Gocciadoron kanssa olemme olleet yhteyksissä, ja häneltä on näillä näkymin tulossa hevonen lämminveristen Käyttöauto Mailille ja tammojen avoimeen lähtöön. Viime juhannuksenahan Gocciadoro oli itse ajamassa Härmässä ja tutustumassa PowerParkin ravitapahtumaan. Toivotaan, että tälle tulee jatkoa myös hänen itsensä osalta", Nordic Kingin viestintävastaava Pekka Kaidesoja sanoo.

Nordic King ravataan juhannuspäivänä 21. kesäkuuta.

Lähde: Nordic Kingin tiedote

Stumne Fyr rattaillaan Ole Johan Östre
Nordic King: Brenne Borken ja Stumne Fyr tulossa, Weikko mukana kotiradallaan

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi