Suomen mestariksi 18-vuotiaana, rattailla 14-vuotias – ”Palkinnoksi sata porkkanaa”
Broängen Ghosakramaa ohjastanut nastolalainen Emmi Innanen lupaili hyvää vauhtia pitäneelle 18-vuotiaalle shettisruunalle palkinnoksi ”ainakin sata porkkanaa”.
”Poni lähti heti tosi hyvin liikkeelle. Ei ollut mitään ongelmaa”, 14-vuotias Emmi Innanen kertasi juoksua, jossa voittajan ajaksi kirjattiin 2.06,4.
”Annoin vain yhden ohjeen: alussa niin kovaa kuin pääsee ja lopussa voi mennä täysiä kanssa. Auton takaa paras valtti on pyrkiä alussa keulaan ja pitää paikka. Niin pitkään kuin muut pysyvät takana, niin eteenpäin vaan!” ponin valmentaja Hanna Koivisto Kouvolasta kertoi.
Taktiikka piti, ja kakkoseksi ennättänyt Euforiakin (2.06,8) pysyi takana. Ennakkoon kovimpana pidetyn Pikku Humanterin kisa kompastui laukkoihin. ”Kyllä siinä oli kovat ponit rinnalla”, tänä vuonna voittajaponin kaikki startit ohjastanut Emmi Innanen antoi tunnustutusta kilpailijoille.
Hanna Koivisto kiitteli valmennettavaansa hienosta suorituksesta aurinkoisella Pilvenmäellä. ”Aina pitää luottaa omaansa, mutta tällä kilometrit jo näkyvät ja on aina arvoitus, onko paras päivä ja mikä on terveystilanne”, Hanna Koivisto analysoi.
Hän on kasvanut yhdessä ponin kanssa. Se tuli kaksivuotiaana tuolloin 15-vuotiaalle kouvolalaiselle valmentajalle ja osaomistajalle. ”Tämä on huippuhetki, mutta mieleen jäi myös se, kun poni juoksi viisivuotiaana maailmanennätyksen. Se menee ehkä hitusen tämän edelle.”
Edessä on vielä ponikuninkuusravit Kaustisella elokuun viimeisenä viikonloppuna. ”Siellä on vaikeampi lähtö, kun lähdemme takamatkalta.”
B-ponien loppusuorakamppailun jälkeen tutkittiin askellajeja, mutta lopulta Skotts Toddy sai seppeleen kaulaansa uudella ennätyksellään 48,0. Kakkoseksi ehti loppusuoran kamppailussa kovan vastuksen antanut Armani (48,1) ja kolmanneksi jätettiin Amor Dar (48,4).
Keiteleläisten Viivi ja Veera Pasasen omistamaa Skotts Toddya ohjastaa siskoksista vanhempi Viivi, 19, ja kaksi vuotta nuorempi Veera saa vastuuta pienemmillä poneilla.
”Ihan uskomattomalta tuntuu. En osannut odottaa tätä”, Viivi Pasanen huokasi voiton ratkettua. ”Kun mentiin Armanista pään verran ohi, niin rupesi tuntumaan, että kyllä se taitaa meille tulla.”
Viivi Pasaselle Suomen mestaruus on ensimmäinen ja uran paras saavutus. ”Ajetaan yksi välistartti ja sitten vielä Kaustisella kuninkuudesta.”
Yhdeksänvuotias skotlanninrussruuna ei ole vailla mahdollisuuksia ruhtinuudesta kisatessa. Viime vuonna sijoitus oli kolmas.
Viivi Pasanen lähti peruskoulun jälkeen opiskelemaan hevostalouden perustutkintoa. ”Olin Ojanperän Antilla harjoittelussa pitkään. Sitten kävin Nisosen Matilla harjoittelussa ja Taipaleen Kimmolla olen ollut kesätöissä.”
Valmentaminen kiinnostaa Viivi Pasasta, ja sitä hän tekee kotonaan kahden lämminverisen kanssa. ”Treenaan kotona kahta lämpöistä. Ne ovat samasta emästä olevat jo startannut Simply The Diamond ja kaksivuotias Simply The Thunder.”