Suomenennätys ja Tammavaltikka yhdellä iskulla – "Ajattelin tänään tehdä kaiken yksinkertaisesti"
Noora Tuulan silmäterä Willow Pride ei suostu luopumaan Tammavaltikastaan. Kuva: Anu Leppänen

Suomenennätys ja Tammavaltikka yhdellä iskulla – "Ajattelin tänään tehdä kaiken yksinkertaisesti"

Tammavaltikan 2. osalähtö oli Willow Priden näytöstä alusta loppuun. Voittotulos 13,3akp oli samalla tammajen keskipitkän matkan uusi upea Suomen ennätys.

Antti Teivainen oli Willow Priden kanssa heti kiihdytyksessä terävänä napaten keulapaikan komentoonsa 11,5-vauhtisella avauspuolikkaalla. Kierroksen väliajaksi kirjattiin 15,0, mutta sen jälkeen valjakko kiristi tempoa merkittävästi, sillä lähdön toinen tuhat mentiin peräti 12,5. Perjantain avausmatkalla seitsemänneksi sijoittunut Willow Pride ei jättänyt muille jossiteltavaa karatessaan keulapaikalta ylivoimaiseen voittoon 12-vauhtisella päätöspuolikkaalla.

"Hevonen oli eilenkin todella hyvä, mutta juoksu meni vain pipariksi. Jäätiin kuitenkin sen verran kärjestä, joten ajattelin tänään tehdä kaiken yksinkertaisesti", Antti Teivainen kuvaili suoraviivaista taktiikkaansa radan voittajahaastattelussa.

"Todella helpon tuntuisesti meni", Teivainen jatkoi.

Kokonaiskilpailun voitosta Willow Pride ansaitsi 15 000 euroa. Toisen osakilpailun voitosta palkintosumma karttui 7500 euron edestä. Viikonlopun menestyksen myötä 7-vuotiaan tamman voittosumma nousi yli 400 000 euron.

Willow Priden omistaa ja on kasvattanut I.M.T.-Talli Oy Porista, jonka takaa löytyy Jyrki Ojanen.

"Uskomattoman hyvältä tuntuu, kun eilen näytti, että nyt ei taida olla meidän viikonloppu", Ojanen iloitsi voittajaseremonioissa.

Sami Sandbergin valmentaman Willow Priden hoitajana toimii Noora Tuula.

Willow Priden suorituksen arvoa nostaa se, että kolmeen perättäiseen Tammavaltikan voittoon ei ole pystynyt kuin Racing Freedom vuosina 1997-1999.

Juha Utalan Piece Of Glory oli 2. osakisan toinen ja Christa Packalenin Stonecapes Queila kiri lähdön kolmanneksi, mikä riitti kokonaiskisan kakkossijaan.

Perjantaina avausmatkan voittanut Unique Juni, joutui reippaan matkavauhdin päätteeksi taipumaan hännille toiselta ilman vetoapua 2. osalähdössä ja tippui kokonaiskisassa lopulta sijalle seitsemän.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi