Don Williamsin lempinimi Pulla tulee ranskanpullasta. Kannen kuva: Anu Leppänen
Don Williamsin lempinimi Pulla tulee ranskanpullasta. Kannen kuva: Anu Leppänen

Suomessa voittamaton Don Williams Kuukauden hevosena

Komea katsella ja nopeakin vielä. Kaikki neljä lähtöään kesäkuussa voittanut ja yhden suomenennätyksen tehnyt Don Williams on itseoikeutettu Hevosurheilun Kuukauden hevonen. Lähikuvassa tutustumme ikäluokkansa nopeimpaan, nelivuotiaaseen Ville Kalleen.

Don Williamsin ura suomalaisomistuksessa on ollut yhtä juhlaa. Se aloitti toukokuussa Mika Forssin ajamalla Solvallan kakkosella. Oriin taulu oli päässyt perin sekavaksi kotimaassa Ranskassa: 8, hpl, hpl, hpl, 10, joten pisteet olivat peräti vähissä.

”Ensimmäiseen lähdettiin, mihin päästiin mukaan”, Markku Nieminen naurahtaa. ”Kun kysyin Mikalta, että ajatko, niin jo silloin sanoin, että tästä sä tykkäät. Hän pitää tuollaisista vähän eläväisistä.”

Valmentaja osasi arvioida ohjastajan mieltymykset hyvin.

”Mika soitti jo lämmityksen jälkeen, että nyt on hyvä hevonen. Oli niin innoissaan. Hevonen tekikin hienon juoksun. Jäi lähtiessä ja loppumatkasta tuli vähän häiriötä.”

Suomessa Don Williams ei ole vielä kohdannut voittajaansa. Se aloitti Forssassa voittamalla Ari Moilasen ajamana 2660 metrin tasoituksen.

”Aku sanoi sen jälkeen, ettei hän muista, koska on ajanut näin hyvällä hevosella. Minä sanoin, että kyllä sulla on kovin lyhyt muisti.”

Miksi ori ei Ranskassa suorittanut tasollaan? Mistä löytyi apu ailahteleviin suorituksiin? Mikä on Don Williamsin pahe? Lue perjantain Hevosurheilu, niin tiedät.

Ville Kalle on tallinsa ainoa suomenhevonen ja siitä syystä vähän erityisasemassa. Lämminveristen tallikavereidensa rinnalla se ei kuitenkaan kalpene.

Nelivuotias ori on nyt 26,8ke-ennätyksellä ikäluokkansa nopein suomenhevonen. Sillä on takanaan viisi starttia ja kaksi voittoa. Perjantaina on edessä uran merkittävin koitos, kun Ville Kalle starttaa ennakkosuosikkina Kaustisen Pikkupelimanni-lähdössä.

Kuinka Ville Kalle päätyi Paavoloiden perheeseen? Mikä on Ville Kallen nimen tarina? Hevosurheilu kertoo.

Sukulinjat-sarjassa saman perheen hevosihmiset puhuvat toisistaan. Tällä kertaa haastattelussa ovat Esa ja Olli-Pekka Holopainen. Missä isä ja poika muistuttavat toisiaan? Mitä Esa arvostaa pojassaan? Mikä on Olli-Pekan mielestä isän paras luonteenpiirre?

Ratsastuksessa käymme Suomeen palanneiden Sanna Siltakorven ja Elmo Jankarin juttusilla.

Suomeen muuttamista kumpikaan ei ole katunut hetkeäkään.

”Puntaroimme tätä järkiperustein, ja päätettiin, että nyt otetaan tällainen väliaika. Ja se on ollut erittäin järkevä päätös”, Siltakorpi sanoo.

Lopulliseksi päätös ei ole jäämässä. Nyt ollaan Suomessa, syksyllä mennään ulkomaan kilpailumatkalle, olympialaisiin yritetään yhä ja lopulta palataan Saksaan. Jankari ja Siltakorpi ovat tässä toisensa kanssa samoilla linjoilla.

”Me ollaan molemmat nähty tätä sen verran läheltä ja tehty sen verran paljon urheilua korkealla tasolla, että me molemmat tiedetään, mitä tämä vaatii. Ei tässä ole erimielisyyksille mahdollisuutta. Se ei ole mielipideasia, mitä huippu-urheilu vaatii. Suomesta pystyy osallistumaan, mutta ei olemaan kärjessä. Ja pitkällä tähtäimellä Suomesta on vaikea saada oikeita hevosia käsiin”, Jankari sanoo.

Koko jutun pääset lukemaan Hevosurheilun Ratsastuksesta.

Lehdestä löydät vihjeet ja lähtölistat myös Ruotsin Årjängin 75-kierrokselle sekä Suomen alkuviikon raveihin. Vermon 65-ravien listat ovat mukana, mutta painoaikataulun takia kattavammat vihjeet julkaistaan ensi viikolla digisivuina.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi