Suomi Ruotsin jalanjäljille: Kasvattajakruunut kisataan ensi vuonna samana päivänä
3-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun voittajana juhlittiin viime vuonna An-Dorraa.Kuva: Anu Leppänen

Suomi Ruotsin jalanjäljille: Kasvattajakruunut kisataan ensi vuonna samana päivänä

Ruotsissa 3- ja 4-vuotiaiden Breeders' Crownin välierät on ajettu jo vuosia yhtenä ja finaalit toisena päivänä samoissa raveissa. Ensi vuonna sama malli tulee Suomeen.

Suomen Hippoksen hallitus vahvisti viime perjantain kokouksessaan ensi vuoden kilpailukalenterin. Yksi mielenkiintoisimmista uudistuksista on se, että Kasvattajakruunun 3- ja 4-vuotisikäluokkien kaikki kahdeksan välierälähtöä ajetaan 19. marraskuuta Seinäjoella ja kaikki neljä finaalia 26. marraskuuta Turussa.

"Tätä ehdotettiin ensimmäisen kerran varmaan jo kymmenen vuotta sitten, ja nyt on (Tuomo) Pekosen kanssa hauduteltu asiaa pari vuotta. Sutjakasti se meni lopulta läpi", Kasvattajakruunun puheenjohtaja Markku Punkari iloitsee.

"Tuleehan siitä hieno päivä, näkyvyys nousee selvästi. Kokeillaan näin ja katsotaan, miten menee. Jatkossa on tarkoitus kierrättää päiviä nykyisten finaaliratojen Turun, Seinäjoen ja Jyväskylän kesken."

Vermon perinteisiin suurkilpailuihin kuuluva Käpylä Grand Prix puolestaan siirtyy lauantailta keskiviikolle. Kisa ajetaan maan pääradalla 16.11. Aloite Käpylä GP:n siirtoon tuli Vermolta.

”Hyvää paikkaa ei löytynyt kalenterista, ja olimme sitä mieltä,
että joulukuu on avoimen luokan hevosille suunnatulle kilvalle liian myöhäinen ajankohta”, Vermon kilpailukoordinaattori Jarkko Korhonen selvittää.

”Halusimme kuitenkin ajaa sen suunnilleen samana ajankohtana. Meillä on myös tänä vuonna kyseisenä ajankohtana paljon ravintolavarauksia.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi