Keskiviikon XL Toto65-kierros ajetaan Teivossa. Pääpelin toisessa kohdelähdössä nähdään mielenkiintoinen hevonen, kun 5-vuotias Super Frasse aloittaa kilpailemisen Suomessa Anne Kankaan valmennuksessa. Ori muutti nurmijärveläistreenarin talliin toukokuussa, kun Anne ja Ismo Kangas ostivat hevosen Traveran nettihuutokaupasta 410 000 kruunun hintaan.”Ensimmäinen startti on meillekin vähän opiskelua esimerkiksi varusteiden osalta. Kengät jalassa ajetaan ainakin vielä tänään. Varovaisin miettein tulemme lähtöviivalle”, Kangas aloittaa.Teivossa lähes 55 000 euroa urallaan ansainnut Super Frasse starttaa enintään 110 000 euroa tienanneiden lämminveristen 2100 metrin ryhmäajoon Santtu Raitalan ohjastamana radalta kymmenen. Lähdön suosikki on Pia Huusarilta loistavasti läpi kevään menestynyt I Love You Sisu.”Lähtöpaikka on tietysti huono, mutta hyvin hevonen treenaa kotona. Viimeistelyissäkään se ei tuntunut hassummalta”, Kangas sanoo.Ruotsissa Super Frasse on tehnyt vahvoja lopetuksia. Kangas ei aio antaa Teivossa Raitalalle minkäänlaisia ajo-ohjeita.”Toivottavasti hevonen tulisi tänäänkin loppua hyvin, mutta Santun taktiikkaa en tietysti itsekään tiedä. Suunnitellaan hevosen jatkoa startin jälkeen, kun näemme mitä se Teivossa esittää”, Kangas ajattelee..Hienosti menestynyt 5-vuotias ori ostettiin Suomeen – "Se on tehnyt hyviä kirejä”