Viime vuoden voittajan Elian Webin lisäksi myös kakkonen Hotshot Luca ja kolmonen Big Headache pääsevät tänä vuonna suoraan välieriin alkuvuoden saavutuksista riippumatta.
Viime vuoden voittajan Elian Webin lisäksi myös kakkonen Hotshot Luca ja kolmonen Big Headache pääsevät tänä vuonna suoraan välieriin alkuvuoden saavutuksista riippumatta.Kuva: Anu Leppänen

Suur-Hollola-ajon alkuerät entistä useamman lämminverisen ohjelmaan

Lämminveristen Suur-Hollola-ajon säännöt ovat uudistuneet.

Jatkossa suoraan välieriin pääsee aikaisempien 20:n sijasta vain 10 hevosta: edellisen vuoden finaalin kärkikolmikko ja seitsemän pisteytyksessä korkeimmalle sijoittunutta hevosta. Pisteet lasketaan edellisvuoden voittosummasta, koko uran voittosummasta sekä kilpailuvuoden parhaasta ajasta vähintään 2000 metrin matkalla.

Alkuerälähdöissä juoksee jatkossa maksimissaan 10 hevosta. Alkuerien palkinnot nousevat, kun finaalin ykköspalkinto laskee Hippoksen hallituksen päätöksen mukaisesti 20 prosentilla 96 000 euroon. Säästyvä raha ohjataan alkueriin ja finaalin palkintokaavion alapäähän.

”Halusimme, että mahdollisimman moni hevonen pääsee tavoittelemaan alkukilpailujen isompia palkintoja”, kilpailusihteeri Petri Virtanen sanoo Jokimaan ravikeskuksen tiedotteessa.

Myös finaalin lähtöratojen valinta muuttuu. Jatkossa valintajärjestys arvotaan, eikä aikavertailua enää käytetä. Näin kilpailijat eivät joudu olosuhteiden vuoksi eriarvoisiin asemiin. Voittajat valitsevat radat ensin arvotussa järjestyksessä, sitten toiseksi sijoittuneet, kolmanneksi sijoittuneet ja viimeisenä neljänneksi sijoittuneet.

Kokonaan uutena kilpailuna Suur-Hollola-viikonloppuna järjestetään 5-vuotiaiden lämminveristen lähtö.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi