Reilun kahden vuoden takainen takainen Suur-Hollola-ajon sankari MAS Champ oli ilmoitettu torstaiksi Ylivieskaan, mutta ruuna vetäytyy viivalta. Hevosella on ollut terveyshuolia, ja alla on vuoden tauko. MAS Champin kanssa ei riskeerata mitään, ja tämän vuoksi Antti Ojanperä halusi siirtää aloitusta."Kotona ajopaikat ovat yhtä velliä", Ojanperä aloittaa. "Kun kelit ovat mitä ovat, ei hevosta ole päästy liikuttelemaan ihan sillä tavalla kuin mitä pitkältä tauolta toivoisi. Turhaa riskiä ei haluta ottaa tällaisessa tilanteessa. Epämääräiset ovat olosuhteet ja ennusteet nyt joka puolella. MAS Champ on ok, mutta ei tietenkään täydellinen vielä. Muut torstaiksi ilmoitetut hevoset juoksevat normaalisti, ja niiden kohdalla odotukset ovat hyvät."Mies itse oli tiistaina puolisonsa Jutta Ihalaisen kanssa matkalla junassa kohti Ranskaa."Ihan työmatkalla ollaan. Keskiviikkona on Ranskassa huutokauppa, jonne on tarkoitus mennä katsomaan, tulisiko ostettua uusia hevosia. Niillä voisi sitten haaveilla kilpailemisesta Ranskassa. Sen lisäksi matkan tarkoituksena on hakea uusi hevoskuljetusauto. Aikatauluja ei ole vielä sen kummemmin tiedossa, mutta varmaan viikonloppuna palaamme takaisin Suomeen." .MAS Champ Suur-Hollola-ajon sankari – taustajoukkojen tunnemyrskyt saivat jatkoa