Aikansa derbyfinalisti Swagman palasi parrasvaloihin Killerillä Sara Hautamäen ohjastamana. Kuvassa hevosen rattailla Hannu-Pekka Korpi.
Aikansa derbyfinalisti Swagman palasi parrasvaloihin Killerillä Sara Hautamäen ohjastamana. Kuvassa hevosen rattailla Hannu-Pekka Korpi.Arkistokuva

Suuryllättäjälle ensimmäinen voitto viiteen vuoteen – Raitalalle 2 000 täyteen

Swagman yllätti Jyväskylän junioriohjastajien lähdössä. 20-vuotias Sara Hautamäki ohjasti Toto5:ssä vain prosentin verran pelattua kymmenvuotiasta ruunaa. Santtu Raitala ajoi ohjastajauransa 2 000. voiton Sweet Goldin rattailla.

”Tiesin hevosesta vain, että se avaa kovaa”, Sara Hautamäki sanaili Anne Takapuron valmennettavasta. Swagman suhahti alussa selvästi vauhdikkaimmin keulaan ja antoi sen pois takasuoralla, kun Ninth Nobleman reissutti edelle. Maalisuoralla Sara Hautamäki käänsi kiriin ja kerkesi tuuletella jo ennen maalilinjaa.

”Mietin onko paukkuja, ja vanhalla herralla niitä oli. Anne sanoi, että tämä saattoi olla hevosen viimeinen startti”, Sara Hautamäki jatkoi. Mikäli näin on, niin ura päättyi komeasti voittoseremonioihin kotiradalla. Edellinen voitto Swagmanilla oli tullut runsaat viisi vuotta sitten Pekka Korven valmennuksessa.

Timo Salmelan valmentama Sweet Gold hallitsi johtopaikalta.

”Tuhannen voiton saavuttamiseen meni oma aikansa, eikä silloin osannut ajatella seuraavaa tuhatta”, Santtu Raitala tuumasi. Hänellä meni vain kolmisen vuotta toiseen tonniin.

Vuosi 2021 oli Santtu Raitalalle niin menestyksekäs, että pihtiputaalainen rohmusi palkintoja Ravigaalassa. Tänä vuonna tahti on vain kiihtynyt ja kasassa on jo 311 voittoa.
Vuosi 2021 oli Santtu Raitalalle niin menestyksekäs, että pihtiputaalainen rohmusi palkintoja Ravigaalassa. Tänä vuonna tahti on vain kiihtynyt ja kasassa on jo 311 voittoa.Kuva: Anu Leppänen

Sävel-Meri oli toinen yllättäjä Toto5:ssä. Leif Hedman osti sen netti-ilmoituksen perusteella neljä kuukautta sitten, ja nyt tuli toinen voitto alun hapuilusta huolimatta. Jani Ruotsalainen ohjasti.

Pro ja Ilos Sansibar hoitivat tehtävänsä odotusten mukaan. Prolla oli työtä tehtävänä 40 metrin takamatkan kiinniottamisessa, eivätkä Luosalan Taisto ja johtanut Tulipiirto hävinneet paljoa. Ilos Sansibar erkani toisesta parista ulkoa helposti ykköseksi.

Lue Jyväskylän raveista lisää 12.10. Hevosurheilusta. Tilaajana voit lukea raportin jo 5.10. verkossa

Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto5-1: 8 Pro, 62,86 %, 1,24 euroa

Toto5-2: 4 Swagman, 1,60 %, 56,68 e

Toto5-3: 6 Sävel-Meri, 7,38 %, 374,34 e

Toto5-4: 6 Ilos Sansibar, 39,38 %, 748,69 e

Toto5-5: 3 Sweet Gold, 16,44 %, 1 695,57 e

Vaihto 88 691,70 e

Voitto-osuus 1 695,57 e

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi