Suut auki
Kati Tuomola näyttää kuinka kuolaimet voivat puristaa suupieliä. Leena Alerini

Suut auki

Starttihevosten hyvinvointitutkimus nosti esiin vaikean kysymyksen

Hyviä uutisia, keskusjärjestössä rahoitetaan hevosten hyvinvointitutkimusta. Huonoja uutisia, tutkimuksessa paljastuu rakenteellinen ongelma. Ravihevosten suut eivät voi kovin hyvin.

Tämä juttu on julkaistu Hevosurheilu-lehdessä ensimmäisen kerran 9.8.2019

Starttihevosten suuterveydessä on sanomista.

Lainalaisuuksiakin löytyi. Pähkinänkuoressa, jos olet suomenhevostamma, jonka suussa on nahkainen, suora puoltajankuolain tai crescendo, suuvaurio on todennäköisempi kuin jos olet lämminveriruuna, jonka suussa on tavallinen ravikuolain. Yllättävää kyllä, myös suora muovinen happy mouth yhdistyy suuvammoihin.

Pahin eläinlääkäri Kati Tuomolan näkemä tapaus oli kuitenkin eräs ruuna, jonka hän kohtasi jo kauan ennen suututkimusta, kilpailueläinlääkärinä Porissa.

Tämän hevosen kohdalla aiemmat eläinlääkärit olivat kirjoittaneet silmiinpistävän useita raportteja, osa liittyen kiellettyihin kuolaimiin. Tuomola seurasi silmä kovana hevosta lämmityksissä ja startissa, mutta varsinaista syytä tarkastukseen, eli verta, ei näkynyt. Vasta vuosia myöhemmin hän huomasi, että vastoin ilmeisen yleistä luuloa, vain ani harvoin hevosen suusta valuu verta.

Tuona päivänä Tuomola kuitenkin otti ja lähti hevosen perään.

”Valjastuskatoksella kävi ilmi, että suun sisus oli kuin jauhelihaa”, Tuomola muistaa.

Ohjastaja oli hyvin hämmästynyt, jos kohta hän kuvaili hevosen ”päin seinää pysäytettäväksi” tyypiksi.

Tuomola päätyi asettamaan hevosen kilpailukieltoon. Tapaus sai hänet mietteliääksi, sillä päällepäin hevosesta ei huomannut mitään.

Tämä käynnisti keskustelut Hippoksen silloisen eläinlääkärin kanssa ja prosessi johti lopulta vuonna 2017 siihen, että tuona vuonna neljällä suomalaisella raviradalla päätettiin kesä- ja heinäkuussa tehdä Suomen Hippoksen rahoittama suututkimus. Myöhemmin siitä tuli osa Tuomolan vielä kesken olevaa väitöskirjaa.

Tuomola sanoo nyt, että suuvaurioista ei yleisesti ottaen tiedetä. Hevosen suuhun ei tule yleensä kovinkaan tarkkaan kurkattua muulloin kuin hampaita raspatessa, jos silloinkaan.

Kyseinen suututkimus oli pakollinen osa Suomen Hippoksen hyvinvointiohjelmaa, mutta Tuomola kertoo, että kentällä siihen suostuttiin auliisti ja jopa mielellään, varmoina siitä, että oman hevosen suu on kunnossa, ”onhan sillä hampaat hoidettu”. Suuri oli pettymys, suoranainen tyrmistys, kun osoittautui, ettei näin ollutkaan.

”Huomasin, miten ihmisiltä loksahti suu auki, ja he menivät ihan hiljaisiksi ja surullisen näköisiksi”, Tuomola sanoo.

Se on käynyt selväksi, että aihe kiinnostaa. Kuin myös se, että muita hevosurheilun lajeja harrastavien syyttävä sormi nousee herkästi. Ja kuten Tuomola sanoo, kaikilla on asiaan mielipide.

Mielipide voi olla, että muissa lajeissa on pahempi tai vähintään sama ongelma tai vaikkapa, että tutkimustulos on jotenkin virheellinen.

Joku tuo esille ruotsalaisen, 20 siitostammalla tehdyn tutkimuksen, jossa ilmeni, että vuoden sisään hammashoidetuilla 11 tammalla oli laitumellakin suussaan haavoja. 7:llä tammalla vammat sijaitsivat suun takaosassa ja neljällä tammalla ensimmäisen poskihampaan vieressä. Starttihevosten tyyppipaikoissa eli hammaslomassa ja suupielissä ei ollut lainkaan vammoja.

”Ne siitostammojen haavat olivat lähinnä hoitamattomien hampaiden piikkien aiheuttamia, eli eri asia. 20%:lla oli vamma kuolainten vaikutusalueella versus 84% ravihevoset”, Tuomola kuittaa.

Useimmilla on myös ongelmaan ns. ”helppo ratkaisu”. Kuten vaikkapa nikkeliallergia, hampaiden puutteellinen raspaus, kuolainten likaisuus tai niiden väärä koko tai muoto.

”Nikkeliallergia – en usko kuin joissakin harvoissa tapauksissa. Mutta eihän se ole kenestäkään kiva kuulla eikä helppo niellä, että me ollaan kiusattu hevosia”, Tuomola sanoo.

Tuomola tuo esiin ongelman ytimen todetessaan, että hallintalaitteet ovat hevosen kokoisen ja tapaisen eläimen kanssa kenties välttämättömiä, mutta tämä ei saisi johtaa siihen, että niitä on käytettävä kaiken aikaa siksi, että hevonen ei koulutuksellisesti ole valmis tai psyykkisfyysisesti sovellu ravilähdön kaltaiseen tilanteeseen.

Mitä kuolaimiin tulee, ravikilpailusäännöissä sallittujen kuolainten joukossa on ”kovasuisille” tarkoitettuja malleja, kuten crescendo, joita on ylipäätään vaikea käyttää niin, etteivät ne vahingoita suuta. Toisaalta sallittujen joukosta puuttuu erilaisia moninivelmalleja, jotka Tuomolan mielestä saattaisivat soveltua myös raviurheiluun.

Valmentajien kannattaisi Tuomolan mielestä olla omatoimisia ja kysyä keskusjärjestöltä lupa käyttää jotakin hyväksi havaitsemaansa, oman hevosen suuhun hyvin istuvaa mallia. Toisaalta hän heittää ilmaan kysymyksen, onko kuolainten runsas tuotekehittely jo itsessään varsinaisen ongelman kiertämistä. Sulkemista silmiä sille, että hevosta ei ole saatu toimimaan.

”Ei se kuolain siellä suussa yksinään mitään aiheuta, vaikka olisi väärän mallinenkin. Kyllä se on se kuolaimen käyttäjä, joka ne vauriot aiheuttaa.”

Ei se kuolain siellä suussa yksinään mitään aiheuta, vaikka olisi väärän mallinenkin.
Kati Tuomola

Kun tieteellinen artikkeli Frontiers Mediassa 12.7. julkaistiin, tultiin kertoneeksi koko maailmalle, että suomalaisten ravihevosten suut voisivat olla paremmassakin kunnossa.

Tämä on linjassa muualla maailmassa tehtyjen tutkimusten kanssa. Ruotsalaistutkimuksessa vaurioita oli 88 %:lla ja tutkittavat olivat lämminveriravureita. Islanninhevosilla tehdyssä tutkimuksessa suut katsottiin pääasiassa ennen kisaa, mutta osalta myös kisan jälkeen. 44 %:lla oli eriasteisia vaurioita suussaan ennen kisaa, 60 %:lla kisan jälkeen.

Ratsuilla tehdyssä tutkimuksessa 9,2%:lla oli suuvaurioita, mutta tutkimus oli hyvin suppea ja siinä katsottiin vain suupielen ulkopuoli. Tutkimukset eivät ole keskenään kovinkaan vertailukelpoisia, sillä menetelmät ovat erilaisia ja vaurioiden vakavuuden pisteytysjärjestelmä puuttuu useimmista.

Tuomolaa ei huoleta erityisemmin se, että ongelmaan ei ole helppo löytää ainakaan nopeaa parannuskeinoa.

”Se on jonkun muun huoli ja tehtävä nyt, kun ongelma on osoitettu”, hän sanoo.

Tuomolan usein kuulema kritiikki on, että hevosia ei tarkastettu ennen ravilähtöä. ”Perusongelma ei muutu siitä miksikään, jos suussa oli haava jo ennestään. Pitäisi pyrkiä tilanteeseen, jossa haavoja ei sinne suuhun tule missään vaiheessa”, Tuomola sanoo.

Sillä, laukkasiko hevonen lähtöön, jonka jälkeen sen suu tarkistettiin, ei ollut korrelaatiota vaurioihin. Vaikka ”se laukkasi ja sitä jouduttiin ottamaan kovasti kiinni”, olikin usein kuultu selitys.

Tutkimuksessa ei selvinnyt, onko sillä merkitystä, tuleeko hevonen ammatti- tai harrastajatallista. Kuskin merkitystä ei voi vähätellä, mutta ei liioitellakaan, sillä suuvauriot eivät vaikuta tulevan ”yhdessä lähdössä”.

Suuvaurioiden kliininen tarkastelu jo yksin paljasti, että useimmilla hevosilla on suussaan eri-ikäisiä vaurioita. Joillakin hevosilla suuvauriot ovat olleet pitkään.

Jotakin voi tehdä aivan heti. Ensiavuksi hän suosittelee rutiininomaista suutarkastusta, jonka jokainen voi itse tehdä tallilla vaikkapa ennen kuin ilmoittaa hevosensa starttiin.

Tarkastukseen tarvitaan otsalamppu ja 1–2 minuuttia aikaa. Suomen Hippoksen nettisivuilla on video, jossa näytetään, kuinka tarkastus tehdään. Suu avataan vetämällä kieli sivuun ja kurkataan aina vastapäiselle puolelle suuta. Poskihampaan edessä limakalvoa kannattaa vähän sormella venyttää, jotta näkee myös poimun alle. Siellä on usein sanomista.

”Jos yhden suusta löytyy vaurioita, kannattaa miettiä, mistä vammat sen hevosen kohdalla johtuvat ja pitää starttilepoa, ja jos vaurioita on monilla valmennettavilla, pitää jo katsoa peiliin”, Tuomola sanoo.

Hammashoidon puute ja väärä kuolainvalinta voivat olla osasyitä, mutta eivät varsinaisia syypäitä ongelmaan, sanoo Tuomola. Haavojen aiheuttaja on kuolaimelle painava hevonen ja ohjissa vastaan haraava ohjastaja. On enemmänkin kyse hevosen koulutuksesta ja sen toimivuudesta startissa.

Vaurioita on neljää tyyppiä. On suupielen sisäpuolen vammat sekä alaleuan ensimmäisen poskihampaan edessä ikenessä olevat vammat, posken vammat sekä suupielen ulkopuolen vammat. Kun Tuomola havaintoesittää, miten nämä kaksi tyyppisuuvammaa syntyvät, hän puristaa toisella kädellä poskiaan ruttuun ja rullaa toisella kädellä kangasta. Kun ohjista vedetään, samalla paitsi kohdistetaan painetta suupieliin, myös puristetaan ulkoapäin kuolaimia vasten poskihampaita. Kuolaimen kitkasta riippuen myös vedetään alemman leukaluun hammasloman ohutta limakalvokerrosta ryttyyn poskihammasta vasten, jolloin poimuilla oleva kudos helposti menee rikki.

Hammaspiikit voivat vaikuttaa, vähän riippuen siitä, missä kohtaa suuta ne sijaitsevat, mutta niiden hiominen ei poista perusongelmaa, eli sitä, että kun posken limakalvo hinkkautuu ulkopuolisen paineen alla hammasluuhun, se rikkoutuu.

Vammojen kirjoon kuuluvat mustelmat, hiertymät, nipistykset ja avohaavat. Painevaurio on tyypillisesti sellainen, että ihosta katoaa väripigmentti melanosyyttien toiminnan häiriintyessä. Selkeästi vanhoja jo parantuneita vauriota ei tutkimuksessa otettu huomioon, niitä löytyi 4 %:lla sellaisista hevosista, joilla ei ollut lainkaan tuoreita vammoja.

Useimmilla hevosilla oli suussaan yhdistelmä erilaisia vaurioita. Nämä hevoset saivat Tuomolan tutkimuksessa myös huonommat pisteet, sillä monta vammaa on pahempi kuin yksi. Iso ja syvä haava tuo enemmän pisteitä kuin pieni ja pinnallinen haava.

Vammoja voi olla missä vain suussa, kitalaessa ja kielen allakin. Joillakin hevosilla oli vammoja itse kielessä, mutta nämä ovat melko harvinaisia. Ulospäin silminnäkyvää verenvuotoa suussa esiintyi lopulta vain 2 prosentilla ja niistä tapauksista yksi oli purrut kieleensä. Kuitenkin, kun kuolain otettiin suusta, siinä näkyi verta 5 %:lla. Vielä toiset 5 % olivat hevosia, joiden suuhaavat olivat verisiä, mutta veri ei näkynyt ulospäin eikä sitä ollut myöskään kuolaimessa.

Tutkimuksessa kaikki havaitut vauriot kirjattiin lukumääräisesti. Lisäksi kukin vaurio pisteytettiin Tuomolan laatiman pistetaulukon mukaan.

Kunkin hevosen vammojen pisteet laskettiin yhteen, jonka jälkeen hevonen luokiteltiin johonkin neljästä eri ryhmästä A-D. Vaurioluokitusten pisterajat ovat A = 0 pistettä, B = 1–2 p, C = 3–11 p ja D = 12 tai enemmän, tai vähintään yksi 8 p. vaurio.

A-ryhmään kuuluvat tervesuiset. Vanhoja, jo parantuneita vaurioita tai pigmentinmuutoksia ei otettu huomioon. Tähän ryhmään kuului 16 % tapauksista.

B-ryhmään enintään sentin kokoiset kuolaimiin liittyvät mustelmat. Tähän ryhmään kuului 21 % tutkituista hevosista.

C-ryhmä on eräänlainen väliryhmä. Siihen raportoitiin yli sentin kokoiset vauriot. 43 % hevosista kuului tähän ryhmään.

D-ryhmän hevosilla oli yli 3 sentin alueella oleva haava tai monia erilaisia vaurioita. Yhdellä hevosista oli lähes koko posken kokoinen abraasio eli hiertymä. 20 % hevosista kuului tähän ryhmään.

Tässä tutkimuksessa yksi hevonen sai 36 pistettä. Ylärajaa ei periaatteessa ole, mutta teoriassa se on 50–60 pistettä.

Suussa oleva haava ei parane nopeasti, joku D-ryhmän hevonen osallistui kuitenkin starttiin muutama päivä tarkastuksen jälkeen.

Tuomolan mielestä hyvä idea olisi ottaa ravikilpailuihin suutarkastus, jo ennen starttia. Toinen voisi olla startin jälkeen. Jos suusta löytyy vammoja, se tarkoittaisi kilpailukieltoa hevoselle. Tällainen olisi omiaan parantamaan valmentajien suutietoisuutta ja ohjaamaan ohjastusta kevyempään suuntaan.

Leena Alérini

Oral lesions in the bit area in Finnish trotters after a race: Lesion evaluation, scoring and occurrence. Kati Tuomola, Nina Mäki-Kihniä, Minna Kujala-Wirth, Anna Mykkänen, Anna Valros. Helsingin yliopisto. Tutkimuksen on rahoittanut Suomen Hippos.

261 starttihevosta tutkittu Porin, Tampereen, Forssan ja Turun raviradoilla pääasiassa kärrylähdöissä, (151 lämminveristä, 78 suomenhevosta, 32 ponia). 84 %:lla hevosista oli vaurioita suussaan. 20 %:lla vauriot olivat vakavia.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi