Suven Sametti on historian nuorin ravikuningatar.
Suven Sametti on historian nuorin ravikuningatar.Kuva: Anu Leppänen

Suven Sametti on uusi ravikuningatar - ”Tosi hienolta tuntuu, aivan mahtavalta”

Liisan Tulilintu vei kaksi viimeistä osamatkaa, mutta kisassa debytoinut Suven Sametti nappasi seppeleen heti ensimmäisellä yrittämällä.

Kuningatarkilvan päätösmatkalle lähdettiin mielenkiintoisista asetelmista. Ensimmäisenä keulaan kiiruhti viitosradalta lähtenyt Taksvenla. Se kuitenkin luovutti vetotyöt ensimmäisen kaarteen jälkeen Ciiran Tähdelle, joka oli kokonaiskisassa toisena. Eroa kärkeen sillä oli 0,3 sekuntia. Päätösmatkalle kokonaiskisan kärjessä lähtenyt Suven Sametti parkkeerasi toiseen ulos ja sai peräänsä Hetviinan.

Avauskilometrin jälkeen vedettiin happea, ja parijonossa edettiin kyttäystunnelmissa. Ratkaisuja tehtiin viimeisellä takasuoralla, kun Hetviina nousi kolmannesta ulkoa kiriin ja pakotti Suven Sametin tekemään samoin.

Ciiran Tähti pyrki karkuun, minkä kavioistaan pääsi, mutta Suven Sametti ja Hetviina kirivät hyvävoimaisina johtavan kupeelle. Maalisuoralla aivan uloimpaa leiskautti Liisan Tulilintu, joka ehti viime metreillä ykköseksi tasaisessa maaliintulossa.

Vaikka Harri Kotilaisen valmentama ja ohjastama tamma vei kaksi viimeistä osamatkaa, meni kokonaiskisan voitto Suven Sametille, joka kruunattiin ravikuningattareksi vasta 6-vuotiaanan ensikertalaisena.

Avausmatkalla tamma sijoittui kolmanneksi, mutta paransi kahdella viimeisellä matkalla sijoitustaan pykälällä. Suven Sametti ei voittanut yhtään matkaa, mutta tasaisuus nosti sen kuningattareksi.

”Juoksu meni hyvin. Ajoin toisessa parissa ulkona, aika hyvä hevonen oli edessäkin. Alussa oli vähän hankaluuksia, että pääsin siihen. Ajattelin, että siitä saadaan ainakin mahdollisuus. Viimeiseen asti yritin pysyä siinä, mutta kun takaa nousi hevosia, lähdin eteenpäin”, Tapio Perttunen kertasi päätösmatkan vaiheita.

”600 metriä ennen maalia pääsin johtavan rinnalle. Pahin vastustaja oli keulassa, mutta meillä oli hyvä paine.”

Perttuselle kuningatartitteli on uran toinen. Edellisestä oli vierähtänyt peräti neljä vuosikymmentä, sillä orimattilalaisvalmentaja ohjasti Hipon ravikuningattareksi Oulun kuninkuusraveissa vuonna 1981.

”Tosi hienolta tuntuu, aivan mahtavalta. Suven Sametti on mahtava tamma, vasta kuusivuotiaskin.”

Harri Kotilainen oli tyytyväinen Liisan Tulilinnun panokseen, vaikka avausmatkan epäonnistuminen tietysti harmitti, sillä kahden viimeisen osamatkan voitot osoittivat tamman luokan.

”Totta kai nyt harmittaa eilinen floppi, kun pystyy voittamaan kaksi matkaa ja tietää, että hevonen on riittävä. Toisaalta jäi hyvä mieli, kun hevonen teki kaksi hyvää juoksua ja näytti olevansa vähän joka matkan hevonen”, Kotilainen purki tuntojaan radan voittajahaastettelussa.

Lisää kuninkuusraveista voit lukea keskiviikkona ilmestyvästä Hevosurheilun printtilehdessä. Pääset tilaamaan lehden tästä.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi