Hannu Hietanen onnistui kotiradallaan Svengin kanssa.
Hannu Hietanen onnistui kotiradallaan Svengin kanssa.Arkistokuva: Kirsi Kantokoski

Svengi käytti suursuosikin epäonnen hyväkseen

Seinäjoen Toto5-kierroksen kärkeen koettiin dramaattisia vaiheita, kun keulassa ravannut megasuosikki Jamas Vilmer laukkasi maalisuoralla voittonsa. Hannu Hietasen ohjastama Svengi ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan iski kultakantaan yli kahden vuoden tauon jälkeen.

Toto5-1: Takarivistä hyvin läpi päässyt Jamas Vilmer eteni keulaan jo 1. takasuoran alussa. Suosikki ei ollut matkalla mitenkään loisteliaan oloinen, mutta loppukaarteessa se lähti irti välillä tuntumassa käyneestä Svengistä. Loppusuoran puolivälissä Jamas Vilmer laukkasi, kiihdytti vauhtiaan nopeasti, mutta uusi hyppy vei loputkin pärjäämistoiveet.

Ilkka Tuomaalan omistama ja valmentama Svengi otti hallitun voiton ajalla 31,1a/2100 metriä.

”Matkalla katsoin, jotta kaverin ravi ei aivan kohdillaan. Matkalla oli toiveita, mutta viimeisessä kurvissa keulahevonen lähti menemään, jolloin aloin kakkossijaa ajamaan”, Hannu Hietanen myönsi.

Svengi on Hannu Hietaselle tuttu tapaus aikaisemmiltakin vuosilta.

”Svengi oli hetken meillä, teki hyviäkin juoksuja. Monta vuotta ollut kateissa, mutta viimeksi Tampereella oli jo hyvä. Harjoituslähdössä tuli laukka, joten oikea startti otettiin varman päälle. Päästiin ravia ja hyviin asemiin.”

Mylverin Yrjö oli valmentajansa Antti Isomaan ajamana toinen. Vilmer Myrberg ja Vauhti-Vipinä jakoivat kolmossijan.

Seinäjoella on satanut vettä koko päivän, mutta Hannu Hietanen kertoi ravien kolmannen lähdön jälkeen kilpailuolosuhteiden olevan hyvällä mallilla.

”Kuraa on kaikkialla muualla, mutta rata on oikein mahtavassa kunnossa!”

Toto5-2: Kierros jatkui yllättäjien merkeissä, kun Juha Länsimäen ajokki Cheri Sane oli kirivaiheessa väkevin.

Harri Kotilainen otti kärkipaikan valmentamansa Curakaon kanssa, josta myös ajoi. Suursuosikki Hamlet Star joutui taivaltamaan kolmatta ensimmäiset 700 metriä päästäkseen johtavan rinnalle. Avauslenkki mentiin reippaasti 14-vauhdilla.

Kirikierroksen alussa Cheri Sane sai kirikäskyn 5. ulkoa, eikä vetoapuja tullut eteen. Pentti Keskisen valmentama ja omistama ruuna eteni loppukaarteessa kärkiparin rinnalle, jonka ohitti maalisuoralla varmoin ottein. Voittoaika oli kolmossuosikilla täydellä matkalla 15,8a.

"Oltiin niin kaukana takana, että oli pakko ajaa pitkä kiri", Juha Länsimäki totesi. "Suosikki sai raskaan juoksun johtavan vierellä, joten ajattelin meillä olevan jonkinlaiset saumat. Pikkuhevonen oli taas loistava!"

Curakao otteli toiseksi ennen takanaan juossutta La Masse Monetairea. Hamlet Star taipui.

Toto5-3: Werner Ors otti ensimmäisen voittonsa Timo Mäkisen treenistä.

Hannu Torvisen ohjastama Werner Ors menetti keulapaikan alussa, kun Enjoy Pepper latasi Niko Jokelan kanssa kyselemättä ohi. Enjoy Pepper ei päässyt kuitenkaan keulassa helpolla, kun Markus Takaluoma prässäsi Star To Be Lovedin kanssa, jolloin ensimmäiset 500 metriä hurjasteltiin 09,5-kyydillä.

Enjoy Pepper jatkoi keulassa sitkeästi kovasta avauksesta huolimatta, muttei pystynyt lopussa enää vastaamaan, kun 2. ulkoa iskenyt Werner Ors rymisteli maalisuoraa vahvasti.

"Aika on tosi hyvä tälle radalle. Rata ei ole missään nimessä huono, muttei nopeimmillaan", Werner Ors ravasi lyhyen matkan aikaan 13,7a. "Hevonen oli jo keväällä Kuopio Stakesissa huikean hyvä ja oli hyvä jo viimeksi Vermossa. Tänään vaikkei kärkipaikkaa saatu pidettyä, se pääsee suhteellisen kovaa", Hannu Torvinen kertoi.

Star To Be Loved jaksoi mainitun kaksikon jälkeen kolmanneksi.

Toto5-4: Hannu Hietanen otti jo illan kolmannen voittonsa, kun päälähtöjen lisäksi tuli aikaisemmin tolppa Grand Alen kyydissä, ja nyt Taj One voitti Hietasen käsistä.

2600 metrin kisassa ravannut Taj One jäi alussa kolmannelle, mutta peruutti 4. ulos, joka oli lopulta oikeinkin hyvä juoksupaikka, kun vastustajat tekivät ratkaisuja jo matkan aikana. Hannu Hietasen valmennettava jyräsi lopussa helppoon voittoon.

"Alku ei onnistunut, kun molemmilta puolilta lähdettiin reippaasti. Hevonen teki hyvän juoksun lopulta", Hannu Hietanen kommentoi.

Taj One otti toisen peräkkäisen voittonsa ajalla 18,0a.

Twinquit laukkasi alussa, kierteli pitkään kolmatta, mutta oli silti jättihyvä kakkonen. Mika Seittu ajoi Shaking Duden kolmospalkinnolle. Suosikki Bugs Bunny Buzz jäi taipuvan taakse.

Toto5-5: Seinäjoella loistavasti viihtyvä Hipatsu voitti lakeuksilla jo viidennen kerran tänä vuonna.

Hannu Hietanen puolusti Taksvenlan kyydissä kärkipaikkaa R.R. Samua vastaan, jossa onnistui. Toisen puolikkaan alussa Niko Jokela käänteli Hipatsun parijonosta kohti kärkeä, jolloin keulanimi vaihtui.

Hipatsu nykäisi pienen eron muihin, eikä Sakari Oja-Nisulan valmennettava esittänyt lopussa taipumisen merkkejä, vaan hallitsi helposti voittotuloksella 26,4ake.

"Olen ajanut jonkin verran tätä ja se on oikein mukava kilpahevonen", Niko Jokela aloitti. "Sillä pikkuisen liikaa intoa. Takasuoralla, kun vauhti tasaantui, alkoi selkään puskemaan. Annoin sitten mennä omaa tahtiaan. Hevonen päätti loppumatkan vauhdin ihan itse."

Lakan Leija tuli maaliin toisena ennen Komentoa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi