Paula Stenberg ei koe varsan syntymistä tammikuussa ongelmaksi. ”Se pääsee ulkoilemaan jo talvella ja on täysi hevonen, kun varsinainen laidunkausi toukokuussa alkaa.”
Paula Stenberg ei koe varsan syntymistä tammikuussa ongelmaksi. ”Se pääsee ulkoilemaan jo talvella ja on täysi hevonen, kun varsinainen laidunkausi toukokuussa alkaa.”Kuva: Paula Stenberg

Syntyi 24. tammikuuta kello 22.20 – Onko tässä vuoden ensimmäinen varsa Suomessa?

MAS Breedingin viimesyksyinen tammahankinta Brandnewgirlfriend sai maanantai-iltana tammavarsan.

Yleensä varsomiset ajoitetaan pohjoismaissa niin, että ensimmäiset varsat syntyvät vasta helmi- tai maaliskuussa. Martti Ala-Seppälälle tämänvuotinen varsa ei ole silti kasvattajan uran aikaisin.

”Joskus Kemppi-Tallin aikoina syntyi vielä aikaisempia varsoja”, hän muistelee.

Brandnewgirlfriendin aikainen varsominen ei ollut silti Ala-Seppälän päätös.

”Halusin sen tamman, se oli suosikkini jo kilpaurallaan. Se voitti 15 startistaan 12 ja tienasi yli 180 000 euroa. Montako siitostammaa on sellaisella statistiikalla tullut Suomeen?” hän kysyy.

Ala-Seppälä onnistui ostamaan Brandnewgirlfriendin kantavana viime syksyn Harrisburgin huutokaupasta, mutta Suomeen tuonnin kanssa tuli kiire.

”Tamma meni heti Harrisburgin jälkeen karanteeniin ja siltä alettiin ottaa testejä, että se saatiin lennätettyä Eurooppaan mahdollisimman nopeasti. EU:ssa tammaa saa kuljettaa vain tiettyyn rajaan asti ennen varsomista, ja jäi neljästä päivästä kiinni, että tamma ehti Suomeen. Otin riskin, ja se onnistui.”

Suku nostaa kasvattajan toiveet syntyneestä varsasta korkealle.

”Tamman ensimmäinen varsa kuoli, mutta toinen on mennyt kymppiä ja kolmas 12:ta. Neljäskin varsa kuoli, ja tämä on viides”, Martti Ala-Seppälä listaa.

”Isä Cantab Fashion on viidenneksi nopein 2-vuotias kautta aikojen ajallaan 09,4. Se voitti 2-vuotiaana kaikki lähdöt ja leikitteli mm. Green Manalishin kanssa. Sitten sen kavioluun haarake murtui. Se palasi 3-vuotiaana Hambon karsintaan ja kuukauden treenillä 09,0, mutta sitten jalka meni uudestaan. Omistaja astutti oriilla neljä tammaa, joista Brandnewgirlfriend on yksi.”

Seuraava astuttaminen on vielä auki.

”30 vuorokauden päästä siementäminenkin olisi Suomen olosuhteisiin aika aikaista, mutta uskaltaako kesään asti odottaa, kun varsomisten kanssa on aikaisemmin ollut ongelmia? Sitä pitää eläinlääkärien kanssa miettiä”, Ala-Seppälä pohtii.

”Isäoriakaan en ole vielä lyönyt lukkoon, mutta joka tapauksessa se on joku omista oreistani. Niiden on vaikea saada kunnon mahdollisuutta, jos kaikki parhaat tammat siemennetään pakasteoreilla. Seven And Sevenillä sukusiitosaste nousee liian korkeaksi, joten valinta saattaa olla Jontte Boy.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi