Ari Anttilan valmentama ja Mikko Peräsen ohjastama I One voitti lauantain toisen lähdön Oulussa.
Ari Anttilan valmentama ja Mikko Peräsen ohjastama I One voitti lauantain toisen lähdön Oulussa.Kuva: Hanna Laakso

Syöpään sairastunut Ari Anttila I Onen voitosta: "Näistä otetaan nyt ilo irti"

Julkaistu

Parantumattomaan syöpään sairastunut Ari Anttila pääsi nauttimaan Oulussa valmennettavansa I Onen voitosta. Sairaudestaan avoimesti puhuva Anttila totesi, että tällaisista hetkistä pitää nyt osata iloita. 

Ravien toisen lähdön voittoon juossutta viisivuotiasta I Onea ohjasti Mikko Peränen.

"Tunnen Mikon kymmenen vuoden takaa, opetin hänelle silloin kengityshommia, Mikko kulki mukanani. Meillä meni sitten välissä monta vuotta siten, että elämät veivät eri suuntiin. Sairastuin itse vakavasti viime kesänä, minkä jälkeen sain Mikon jelppimään, hän on käynyt auttamassa viikoittain", Anttila kertoo.

"Minulta leikattiin haimakasvain, marraskuussa annettiin vuosi elinaikaa. Haiman puolesta homma on kunnossa, mutta maksaan oli tullut muutoksia. Lääkkeillä pitkitetään niin kauan kuin voidaan, mutta kyllä se noutaja tulee."

Anttila sanoo, että hänen on helpompi olla, kun hän puhuu sairaudestaan avoimesti.

"Se on kova tuomio, kun se tuolta heitetään. Ei tässä kuitenkaan auta kuin elää päivä kerrallaan. Nämä tällaiset hetket ovat niitä hienoja juttuja, näistä otetaan nyt ilo irti", Anttila kertoo viitaten I Onen voittoon.

Peräsen lisäksi hevoshommissa Anttilalle on antanut apua oma puoliso.

"Vaimolleni Tiinalle kuuluu iso kiitos", Anttila sanoo.

Seitsemää hevosta Oksakoskella valmentava 45-vuotias Anttila kertoo viisivuotiaan I Onen olevan kotona laiskanpuoleinen kaveri.

"Lähtötilanne on sille kuitenkin sellainen, että siinä se välillä hätäilee", valmentaja kertoo.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi