Taikajuomapataan tipahtanut

Erästä kuuluisaa taikajuomapataan tipahtanutta sarjakuvasankaria muistuttava Stonecapes Queila kyykytti oriita ja ruunia Vermon EM-lähdössä ja aikoo uusia tempun ensi kauden suurkilpailuissa.

Liekö tämäkin jonkin sortin Euroopan mestaruus? Stonecapes Queila kurkottelee malttamattomana turvallaan melassivesiämpäriä kohti. Kun se yltää upottamaan päänsä 12-litran vetoiseen muoviämpäriin, siinä ei kauaa turpa tuhise, kun sanko ammottaa tyhjyyttään.

”Ei ollut ennätyspäivä tänään”, Christa Packalén naurahtaa, kun kuulee lukeman 37 sekuntia. Se on aika, joka kului ensimmäisestä siemaisusta viimeiseen pisaraan. Viikkoa aiemmin sekuntikello pysähtyi 23 sekunnin kohdalle. ”Keila on aivan järkyttävän kova juomaan ja syömään. Melassi on sen mielestä ihan parasta ajon jälkeen. Ja kun startista tullaan ja laitetaan hevonen karsinaan, niin viidessä minuutissa ruokakuppi on tyhjä. Keila syö jo vauhdista, kun ruokaa kaataa kauhalla. Ei se malta edes odottaa, että sapuska on kupissa”, valmentaja taivastelee. Tyypillisempää olisi, että tammahevonen protestoisi kovia startteja nirsoilemalla. Mutta Stonecapes Queilan nälkä vain yltyy työnteosta.

Kun Packalén vielä luonnehtii tätä puolifransmannia punaruunikkoa väkivahvaksi ja lapsekkaaksi, tunnettu esikuva alkaa hahmottua. Ranskalaisen sarjakuvataiteilija Alberto Uderzon piirtämä punakutrinen Obelix on suuri ja vanttera soturi, joka putosi lapsena taikajuomapataan ja sai kylvyn myötä yli-inhimilliset voimat. Pienessä gallialaisessa kylässä asuvalla Obelixilla on niin ikään kyltymätön ruokahalu ja lapsenomainen mieli, ja lisättäköön sekin yhtäläisyys, että hänen suurta hupiaan on vastustajien löylyttäminen. Löylytykseksi voidaan hyvällä syyllä kutsua myös Stonecapes Queilan esitystä Vermon EM-raveissa lokakuussa.

Se peri ykkösradalta ensimmäisessä kaarteessa keulapaikan tanskalaisen Commit Boom Bayn laukattua. Ennakkosuosikki, Ruotsin kriterium-voittaja ja ME-ori Villiam Timo Nurmoksen laatutallista hiillosti pitkään rinnalla. Kolmannen puolikkaan valjakot ottivat kipakasti yhteen 1.10-kyydillä. Viimeisessä kaarteessa ikäluokkatoverit joutuivat vääjäämättä antautumaan paremmalleen, kun Stonecapes Queila purjehti yllätysvoittajaksi ajalla 1.11,9ake.

”Saimme hyvän lähtöpaikan EM-lähtöön, ja se auttoi paljon. Kun katsoin lähtölistaa, uskoin, että Keila pystyisi olemaan sijoilla 2.–4. En osannut ajatella etukäteen, että se voittaa. Villiamilla ei ollut paras päivänsä, ja sen päihittäminen oli tosi iso juttu”, Packalén kertaa Vermon 50 000 euron arvoista täysosumaa. Taustajoukoilleen tamma ehti järjestää vielä loppusuoralla tuplajännitystä.

”Keilalla oli vedettävät kokolaput, niitä oli kokeiltu pari kertaa ennen sitä. Kun Torvisen Hannu veti laput alas, en tiedä, rupesiko se pelkäämään yleisön hurraamista vai mitä, mutta se heitti ihan vapaalle.”

”Valitettavasti se teki saman St Legerissä ja lopetti juoksemisen, kun laput vedettiin. Ei siis jatketa tamman kanssa vetolapuilla.”

Porissa marraskuun alussa ravatussa St Legerissä tamma oli vaisuhko viides Peanutsin voittamassa lähdössä, vaikka se oli viimeistelyssä ollut valmentajansa mukaan parempi kuin koskaan aiemmin. ”St Legerin jälkeen Keila oli pitkästä aikaa vähän kankea ja sen lihaksisto selvästi väsynyt. Kävi pieni ajatus, että jos Porissa tulee huikea esitys, voisi vaikka lähteä käymään Ruotsissa. Mutta kun se meni tasapaksusti, oli helppoa jättää se huilille. Se on saanut yhtäkkiä paljon rahaa ja sarjat ovat nousseet, joten se joutuisi automaattisesti juoksemaan avoimen tason tammoja vastaan.”

Arkipäivää

Pienen, Hollolan kirkonkylällä sijaitsevan Kiikun tallin hyörinä muistuttaa sarjakuvista tuttua ranskalaiskylää. Erityistä tukea tarvitsevat päivätoiminnan asiakkaat kantavat heinäpaaleja, lakaisevat tallin käytävää tai syöttävät yhteen karsinoista majoitettuja kilipukkeja. Hurtti huumori kukkii moninaisten töiden lomassa. ”Kunniatehtävä lakaista lattia!” eräs päivätoimintalaisista virnistää.

Ravihevoset seisovat rauhallisesti valjaissa odottamassa liikkeellelähtöä, ovat käsittelijöidensä kanssa tulossa tai menossa, tai kuivattelevat solariumissa.

”Kun hevoset tulevat ratatallilta tänne, ne ovat hetken aikaa ihmeissään. Nopeasti ne kuitenkin tottuvat ja rauhoittuvat.” Merkillepantavaa on, että jokaisen tallin hevosista pystyy valjastamaan niin, ettei sitä ole sidottu mihinkään. Ne seisovat nätisti paikoillaan. Packalénin mukaan kaikki hevoset opetetaan toimimaan niin.

Stonecapes Queilalla on ajettu kevyt, kuntoa alas vievä hölkkälenkki. Christa Packalén riisuu sen valjaita suulissa, eikä tamma tee elettäkään lähteä livohkaan. Sen jälkeen se jonottaa kiltisti vuoroaan tallin päätykäytävällä loimottavan solariumlaitteen alle.

”Solarium kuivattaa pesun jälkeen nopeasti, jolloin saadaan hevonen saman tien pihalle. Tästä olen tosi tarkka. Jos ajan vetoja, pääsevät hevoset niiden jälkeen aina takaisin ulos. Jos ne laitetaan suoraan karsinaan, niin lihaksisto jämähtää, ja aamulla hevoset ovat jäykkiä. Ulkona ei tarvitse olla pitkää aikaa, mutta sen verran, että pääsevät jaloittelemaan”, Christa Packalén avaa filosofiaansa. Keila kuivahtaa parikymmentä minuuttia punaista hohkavien lamppujen alla, sitten se talutetaan uudestaan tarhaansa. Siellä se sieppaa maasta lelunsa ja viskoo sitä ilmaan. Ensilumi kimmeltää sen turpajouhissa, kun se kävelee uteliaana takaisin aidan viereen katsojien luo.

”Se on tuollainen perustyytyväinen, leikkisä hevonen, ei yhtään tammamainen. Onhan sillä vielä välillä jotain omia juttujaan. EM-raveissa lämmityksessä tuli ihan vaaratilanne, kun Hannu ajoi sillä ekan lämmityksen kilpailusuuntaan. Keila pelästyi screeniä ja heitti aivan täydestä vauhdista ympäri. Toinen hevonen tuli vastaan, mutta onneksi sitä ajanut Koivusen Olli sai väistettyä tilanteen”, Packalén huokaa.

Valmentaja myöntää, ettei tamma ollut varsanakaan välttämättä kaikkein helpoin yksilö. ”Se tuli meille opetettuna ja oli täysin toimiva. Sitten kävi ajaessa pikkuinen äksidentti, kun toinen hevonen pääsi irti ja tuli meidän päälle. Keilasta tuli sen jälkeen vähän arka takaa tuleville, mikä on ymmärrettävää. Siihen ei voi vieläkään aivan täysin luottaa, ja varsinkin alkuun sen peräpää oli yllättävän kevyt.”

Suomalaishevosten hammaskalustosta yli 25 vuotta huolta pitänyt Cyril Rocher esiintyi Hevosurheilun Kuukauden henkilönä marraskuussa 2015. Muutamaa kuukautta aiemmin hän oli hankkinut Stonecapes Queilan Saku ja Maini Mikkolalta. Tamma siirtyi kasvattajilta suoraan Packalénin valmennuslistoille. ”Äiti liisasi sen ajatuksella, että se jäisi sitten Cyrilille siitostammaksi. Kolmivuotiskaudella Keila juoksi muutaman lähdön, ja sitten äidillä tuli mahdollisuus ostaa se. Cyril elää silti vielä tosi vahvasti mukana ja on usein katsomassa lähdöt paikan päällä. Ilman häntä meillä ei Keilaa olisi. Hän oli jo tosi aikaisin katsonut, että tammassa on jotain erikoista. Hyvä löytö!”

Ura urkenee

Kolmivuotiskaudellaan Stonecapes Queila kilpaili seitsemän kertaa, ylsi totoon neljästi ja kirmasi ennätyksen 15,9ake. ”Silloin se oli todella laiska ja kuski sai tehdä täyden päivätyön, että sai Keilan juoksemaan kaksi kierrosta. Utalan Juha teki urakan näyttäessään, mitä kilvanajo on. Nelivuotiskaudella tamma oli jo huomattavasti parempi, mutta vasta tänä vuonna siihen on tullut omaa yritystä.”

Jo kotitreenissä Christa Packalén oli havainnut tamman olevan erikoisen jaksava. Alku-uraa kuitenkin vaivasi oikeaohjaisuus, johon ei koskaan saatu tyhjentävää selitystä. ”Kun sillä ajoi sisärataa, se ei meinannut pysyä radalla, se puski niin paljon sisäänpäin. Mietimme pitkään keinoja, ja otimme avuksi kumisen päätangon. Tangon avulla se suoristui.”

Kauden lopussa derbyn jälkeen rupesi tulemaan ikäviä laukkoja, vaikka hevonen on erittäin ravivarma. Sillä ajettiin Villinmiehen tammakilvan karsinta, jossa se laukkasi juuri ennen maalia.

”Siltä löytyi hyvin pieni hankosidevamma toisesta takajalasta ja kausi jäi siihen. Silläkin saattoi olla vaikutusta, että se laitettiin juoksemaan suorassa. Kuukauden verran se oli helpommalla, sen jälkeen jalka ei ole vaivannut. Pääsimme treenaamaan viime talven tosi hyvin ja tuntui, että se sai hirveästi voimaa.” Packalén kertoo vasta derbykarsinnan valaneen uskoa, että hevosessa riittäisi ytyä ikäluokkansa huipulle. ”Itse en olisi ajanut karsintaa, mutta äiti pakotti. Pitää ajaa, kun se on sinne maksettukin, hän sanoi. Onneksi ajettiin.”

Karsinnassa tammalta otettiin ensi kertaa kengät pois. ”Se teki valtavan hienon juoksun, oli toinen ja meni 13,6/2600 metriä. Se olisi ollut Suomen ennätys, jos olisi ollut voittoaika”, Christa Packalén kertaa.

”Derbyfinaalissakin se oli hyvä, mutta huonolta lähtöpaikalta ei ollut mitään tehtävissä.” Tamma sijoittui finaalissa kahdeksanneksi.

Tarkkaa huolenpitoa ja varusteviilauksia

Valmentaja sanoo, että tallin kaikki hevoset hoidetaan yhtä hyvin ja tarkasti, oli kyseessä vähän parempi kilpahevonen tai sitten tavallisempi menijä. Takaraivoon hiipii siitä huolimatta pieni pelko, että mitä jos juuri sille huippuhevoselle sattuukin jotain ikävää.

”Hyvät hevoset ovat tosi harvassa. Ja viime aikoina on nähty, että kaikenlaista voi sattua, kun Graceful Swampkin meni.”

Jotta kilpahevosen hoito olisi mahdollisimman ennaltaehkäisevää, Packalénin tallilla mitataan hevosilta joka aamu lämmöt sekä tarkkaillaan, miten ruoka on maistunut ja millainen yleisilme hevosella on. ”Keilan kohdalla ei koskaan tarvitse katsoa sitä, onko ruoka maistunut. On se. Mutta se, miten se lähtee karsinasta aamulla pihalle, kertoo paljon. Sen pitäisi lähteä letkeästi. Välillä kovien starttien jälkeen kropasta näkee, että hevonen on joutunut edellispäivänä tekemään töitä.”

”Meillä hevosia hoidetaan hirveästi, opin sen ollessani hevosenhoitajana Ruotsissa. Hevosia hierotaan paljon, ja niitä käytetään Jokimaalla Kinnusen Antin ja Kauhasen Jarnon klinikalla. Lisäksi niitä hoidetaan paljon kotikonstein, laserilla ja kylmäämällä.”

Koulutuskeskus Salpauksessa opettava hieroja Sanna Ihasalo käy tallilla maanantaisin. ”Olen hieronut Keilaa siitä asti, kun se oli 2-vuotias. Se on ollut aina hieman kärsimätön hierottaessa, mutta osaa kyllä rentoutua. Se kertoo aika nopeasti, jos jokin paikka on kipeä. Kaikkein tärkein sille on hieronnan jälkeen tarjottu melassivesi, sen saamisesta se on tarkka”, Ihasalo tietää. ”Yhden ainoan kerran Keila on ollut tosi rauhallinen hierottaessa eikä oikein reagoinut. Seuraavana päivänä selvisi, että se on kipeä. Pitää uskaltaa luottaa siihen, mitä hevoset meille koettavat kertoa”, Ihasalo huomauttaa.

Tarkkailussa verrattomana apuna on tamman omistava Susanna Packalén, joka asuu samassa yhteisöllisessä pihapiirissä tyttärensä, tämän avopuolison Niki Finnströmin ja Joona-pojan kanssa. Siinä missä Christa Packalén tunnetaan erityisen pedanttina, Susanna Packalénissa on aavistuksen enemmän... noh, sanotaanko vaikka, että huoletonta hippiä. ”Se pitää paikkansa”, Christa Packalén nauraa.

”Mutta on äiti tietyissä asioissa tosi tarkka. Esimerkiksi hän seuraa usein ikkunasta, miten Keila käyttäytyy tarhassa ja mitä se touhuaa. Äiti ilmoittaa heti, jos ilmenee jotain normaalista poikkeavaa. Kesällä hän soitti yhtenä aamuna, ettei Keilalla ole kaikki hyvin, vaan ihan kuin sillä olisi ähkyn oireet. Oli vielä starttiaamu, olikohan Best Lady juuri sinä päivänä. Menin katsomaan, ja selvisi, että Keilalla oli paarma loimen alla. Kaikki oli ok, kun sain paarman pois. Sillä pitää aina olla ötökkäloimi, siinä se on vähän neiti.”

Christa Packalén myöntää, ettei ole aina äitinsä kanssa hevosiin liittyvistä asioista samaa mieltä.

”Mutta me pystymme keskustelemaan kaikesta. Meillä on hyvin paljon samoja ajatuksia. Molemmat seuraamme, millainen ilme ja perusolemus hevosella on, koska se kertoo niin paljon. Äiti käy myös jakamassa hevosten iltapuurot viimeisenä.”

Huipputammojen sanotaan olevan yleensä omanarvon tuntevia, kiukkuisiakin. ”Keila ei ole yhtään sellainen. Ei se ainakaan omaa arvoaan tajua. Kunhan viheltelee menemään.”

Radalla Stonecapes Queilan ryhti ikään kuin kasvaa. Sen juoksutyyli on ”täysi neliveto, hevonen juoksee koko kropallaan”. ”Se menee pää alhaalla ja sillä on hirmuiset takajalan potkut. Juuri sen takia sillä käytetään starteissa takakenkiä, että se saa kunnolla pitoa.”

Takajalkojen laajojen kaarien vuoksi hevoselle jouduttiin tänä syksynä teettämään omat kärryt. ”Meillä oli yhdet kärryt, joilla Keilalla oli ajettu pitkään kilpaa. Sitten se ei enää mahtunut juoksemaan niissä, kun takajalat hakkasivat kahveleihin. Teetimme Customilla mittatilauksena jenkkityyliset kärryt, ei kuitenkaan aitoja. Ne saatiin vähän ennen EM-lähtöä.”

”Jos jalka koko ajan osuu kärryyn, hevonen rupeaa varomaan juostessaan eikä uskalla ponnistaa. Se vaikuttaa suorituksiin.” Stonecapes Queila voitti heinäkuussa Voimaliigan Vermossa, mutta ohjastaja ei ollut tyyliin tyytyväinen.

”Hannu sanoi, ettei kaikki ole ihan kunnossa ja että kärryt eivät ole hyvät.”

Tiivis yhteistyö ohjastajien avain kilpailumenestykseen

Packalén liputtaa yhdeksi menestystekijäksi tiiviin yhteistyön tallin hevosten vakio-ohjastajan, ajajaliigan voitosta yhdessä Santtu Raitalan kanssa kamppailevan Hannu Torvisen kanssa. ”Hannu on kuski, joka ajaa muutakin kuin yhtä lähtöä. Hän tietää jokaisen hevosen suunnitelmat. Molemmat sanomme asiat suoraan. Hannu sanoo, jos hän on epäonnistunut startissa, mä sanon, jos olen epäonnistunut treeneissä.”

Sitten tallin päälliköltä seuraa palopuhe, jonka viesti ei jää kuulijalleen epäselväksi. Tälle valmentajalle ohjastajan on turha selitellä, jos on mennyt mokaamaan ravilähdössä. ”Minua ärsyttävät eniten jotkut kuskit, jotka epäonnistuessaan yrittävät ensimmäisenä keksiä hevosesta vian! Hannu tekee tosi vähän virheitä kilpailuissa, mutta silloin kun tekee, hän kertoo sen minulle ennen kuin tajuankaan hänen tehneen virhettä. Esimerkiksi Kasvattajakruunu-finaalissa Willow Pride oli Keilan kanssa samassa lähdössä. Hannu oli kertonut, että se pitää pystyä pitämään takana lähtökiihdytyksessä. Se onnistuikin, mutta Forssin Mika ajoi johtavan taakse sisälle ja Hannu syyllisti itseään, kun jäi kuolemanpaikalle. Häntä harmitti, ettei osannut lukea lähtöä oikein.”

Stonecapes Queila oli lähdössä kolmas voittaneen Club Nord Elitin ja Willow Priden takana. Viimeistelyissä tammaa ei sovi päästää haaveilemaan, silloin se tapaa olla laiskanpulskea startissa. ”Keilalla ajettiin startti Teivossa viikkoa ennen EM-lähtöä, se oli tärkeä osa valmistautumista.”

”Jos se on liian helpolla, sen pää vain pitenee loppusuoralla, mutta matka ei taitu. Se on niin lunki treenaaja, että osaa heti luistaa hommista. Edellispäivänä ennen starttia sillä ajetaan tosi napakasti. Jos on isompi lähtö, saatetaan ajaa kolmekin 300–500 metrin vetoa, ja yksi pätkä melkeinpä niin lujaa kuin hevosen jaloista pääsee. EM-lähtöön tehtiin juuri sellainen kova viimeistely, mutta ei sitä voi tehdä joka starttiin. Se on liian kuluttavaa”, Christa Packalén toteaa.

Ensi vuonna Suur-Hollola on selkeä päätähtäin, sillä se on isopalkintoinen kisa kotikentällä ja kaksipäiväisyytensä vuoksi sopii vahvalle menijälle, joka syö ja juo takuuvarmasti väliyönäkin.

”Keväällä on tarkoitus aloittaa kausi hyvissä ajoin. Koko ajan on ollut se ajatus, että ensi vuosi on meidän vuosi. Se yllätti, miten hyvin Keila meni jo nyt. Se on kuitenkin tosi myöhäinen vielä. Kolmevuotiskausikin oli pelkkää harjoittelua.”

Keilaksi kutsutaan myös turskalajia, joka elelee Pohjois-Atlantilla. Asterix-sarjakuvassa seikkaileva, haisevista kaloistaan tunnettu Amaryllix ei kalasta itse, vaan saalis tuodaan hänelle hevoskärryillä aina Parisiumista asti. Mahtaisiko Obelix-hahmon ominaisuuksilla varustetusta Keila-tammasta olla Pariisin kärrylähtöihin? ”Se pärjäisi varmasti siellä ja on siitä ollut monesti puhettakin. Äiti varmaan veisi sen jo heti ensi kautena sinne, mutta se ei ole minun mielestäni vielä valmis. Jos hevosella terveyttä piisaa, niin joku päivä sinne lähdetään.”

Jatka lauseita

Aamulla Stonecapes Queila… saa ensin heinät, ne jaetaan vähän ennen väkirehuja. Se saa Krafftin Sporttia aamulla, päivällä ja illalla. Heinää se syö niin paljon kuin jaksaa, mutta varsinkin ennen starttia sitä joudutaan rajoittamaan, koska muuten se vetäisi överit ja kilpailussa pyörisivät pelkät korvat. Iltapuuroon tulee melassirouhetta ja pellavansiemenrouhetta, ja talvella kun ei ole vihreää, annetaan myös sinimailasta. Sitä vähennetään juuri ennen starttia, koska se on niin tuhtia. ”

Tänä vuonna… vähän kolkutteli osallistuminen tammojen EM-kisaan, mutta olisi se ollut liian kovaa keittoa vielä. Ensi vuonna se voisi olla mahdollinen. Tietysti sinne on vielä vuosi aikaa ja kaikkea voi tapahtua. Kuitenkin pitää olla tietynlainen suunnitelma mielessä, vaikka mutkia tulee vastaan yllättävän nopeasti.

Perustreenissä… Keilaa treenataan niin kuin muitakin tallimme hevosia eli mäkiharjoittelulla. Kahdesti viikossa ajetaan mäkivetoja. Jos teen täydet vedot, se sisältää kuusi 600 metrin vetoa. Vauhti on hyvin hiljainen, ajetaan kahta minuuttia, koska mäki on aika jyrkkä. Yhtenä päivänä hölkätään kuusi-seitsemän kilometriä, sillä lailla vain, että lihakset lämpiävät. Hölkkälenkkiä ei tehdä kesällä, koska hevoset ovat silloin paljon laitumella.

Tammamaista Keilassa on… vain se, että se näyttää kiimat. Mutta ne eivät vaikuta kipailuihin millään tavoin. Juuri EM:ien aikaan se oli hirveässä kiimassa, meni tarhassa häntä pystyssä. Mutta se ei vingu eikä mitään. Varmaan se jää meille siitostammaksi, mutta vielä se ei ole ajankohtaista.

Matkustaminen on… Keilalla kehittynyt. Se ei aluksi ollut sen parhaita puolia, varsinkaan yksin. Piti olla poni mukana. Kun Keila matkusti yksin, ei yhtään kenkää ollut enää jalassa, kun päästiin pelipaikalle. Viime vuonna, kun Niki (Finnström) ajoi sillä Härmässä kilpaa, matkanteko oli aivan kamalaa. Onneksi se sentään silti voitti. Muutama viime reissu on mennyt jo hyvin.

Startissa Stonecapes Queila… on juossut paljon ilman etukenkiä. Takana pidetään kengät, se on sille optimi. Keila juoksee ilman obersekkiä. Se otettiin nelivuotiaskaudella pois. Mulla juoksee 80 prosenttia hevosista ilman sekkiä, mun mielestä ne saa juosta silloin vapaammin. Totta kai on hevosia, jotka sen vaativat ja varsana sen vaativat kaikki, kun ei ole vielä rutiinia. Keila juoksi pää alhaalla silloinkin, vaikka oli sekki kiinni.

Teksti: Stiina Ikonen

Kuvat: Anu Leppänen

Artikkeli Kuukauden hevoseksi valitusta Stonecapes Queilasta on luettavissa myös Hevosurheilun näköislehdessä postilakon aikana. Lue digilehti >täällä