Hentun Liisaa hoitaa Oona Halme.
Hentun Liisaa hoitaa Oona Halme.Arkistokuva: Anu Leppänen

Tammaykkönen tähtää tosissaan Kriteriumiin – ”Kuuluu ehdottomasti parhaiden joukkoon”

Missikisasta kuuden tonnin ykkösrahat sunnuntaina Teivossa vienyt Hentun Liisa sai helpon viimeistelyn ennen kauden päätavoitetta.

Teemu Okkolinin mieltä ei viimekertainen epäonnistuminen selvästi horjuttanut. Oulu Expressin karsintavoiton päätössatasella laukanneella tammalla olisi ollut sanansa sanottavana oriita ja ruunia vastaan finaalissakin. Okkolinin ajatus kääntyi nopeasti kohti Kriteriumia, jonka karsinnat juostaan runsaan viikon päästä tiistaina.

”Viimeksi vauhti oli tosi kovaa, tamma löi vähän polveensa ja otti yhden huonon askeleen, mistä tuli harmittava laukka”, Teemu Okkolin summasi. ”Nuori hevonen kun on, mutta ei se missään nimessä mikään laukkuri ole. Kehityskykyä on ihan älyttömän paljon.”

Ikäluokkansa ykköstamma starttasi sunnuntain Missikisaan suursuosikkina. Hentun Liisa hölkötteli keulasta pito päällä volttiennätyksensä 28,3.

”Tamma oli aika innokas, kun starttiväli oli hieman pitkä. Malttoi kuitenkin lähteä hyvin, ja ajettiin vain varman päälle. Varaa oli vaikka kuinka paljon”, Okkolin kuvaili.

”Väittäisin näin, että vaikka mulla on ollut hyviä hevosia, kuuluu Hentun Liisa ehdottomasti parhaiden joukkoon. Kriteriumin karsinnat on seuraavaksi. Toivottavasti onnistutaan ja päästään finaaliin. Siellä joutuu ajaa kovaa, mutta ei siinä mitään, tosissaan lähdetään.”

Ari Moilanen käynnisti T5-kohteet kahdella suoraviivaisella voitolla. Kauden 13. ykkössijan napannut Furiosa piti etumatkan turvin pintansa myös avoimen tason hevosia vastaan. Kriteriumin karsintoihin valmistautuva Stonecapes Violet oli nyt rahasarjassa vahvin kirikierroksella keulahevosen kupeelta. Moilasen iltapäivän kruunasi oman perheen 3-vuotias Too Fit For You, joka erkani ylivoimavoittoon Kriterium-kokeessa.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1 1 Furiosa, 38%, 1,65 e

T5-2 6 Stonecapes Violet, 33%, 3,47 e

T5-3 8 Macce, 28%, 5,62 e

T5-4 12 Too Fit For You, 18%, 25,44 e

T5-5 7 Mr Reddington, 22%, 44,53 e

Vaihto 57 074,40 e

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi