Tiistain Toto5-kierros ajetaan Teivossa, missä päivän pääpelin kohdelähtöihin kuuluvat molempien rotujen kriteriumkokeet. Lämminveristen puolella 2100 metrin ryhmäajona juostavan kriteriumkokeen suosikki on Bancarrota. Jonny Länsimäen valmentama kolmevuotias on vielä toistaiseksi tappioton kolmen ajetun startin jälkeen.”Asiallisilla odotuksilla olen illan startin suhteen, kun voittojuoksuissa on jäänyt varoja tallelle. Hevonen on ollut noihin kaikkiin ajettuihin startteihin aika samanlainen, ja jospa aikuistuminen tapahtuu sitten ensi kaudella”, Länsimäki kertoo.Esa Holopaisen ohjastettava arvottiin eturiviin kakkosradan lähtöpaikalle. Taktiikan suhteen valmentajan toiveet ovat selkeät 4000 euron ensipalkinnolla ajettavassa koitoksessa.”Toivon keulajuoksua. Ainahan näin syksyn ja kelien viilentyessä on uhkia, kun hevoset voivat olla piilokipeitä, mutta lähdetään raveihin ajatuksella, että hevonen on terve ja suorittaa jälleen stabiilisti”, Länsimäki ajattelee.Bancarrota on Länsimäen oma kasvatti ja hän lukeutuu myös hevosen omistavaan Phoenix Capital Stableen. Uran neljänteen starttiin on tarkoitus keventää oriin balanssia jo seuraavaa starttia ajatellen. Muuten varustus säilyy ennallaan.”Vaihdetaan nyt rautakengät alumiineihin. Kriteriumin karsinnoissa toivottavasti jatkamme tämän lähdön jälkeen.”, Länsimäki suunnittelee.Kriterium-karsinnat ajetaan Teivossa tiistaina 2. syyskuuta.Suomenhevosten kriteriumkokeessa suosikki on Seppo Suurosen tallista tuleva Ejnar, joka on voittanut uransa viidestä startistaan kolme. Sen kovimmat haastajat ovat samalta 20 metrin takamatkalta starttaavat Helmin Ville sekä Likan Lupaus.