Ykköseksi rankataan Kinglet Bird, joka siirtyi kesken kauden Janne Korven treenistä Daniel Redénin talliin. Vaikkei kauden viimeiset startit sujuneetkaan toivotusti, olivat Kinglet Birdin näytöt vahvat. Ruotsin lähtöjen korkeampien palkintojen ansiosta menestys toi sille ikäluokan suurimman voittosumman. Se myös kellotti ikäluokan kovimman ajan 11,0aly..Kakkosena rankingissa on Tero Pohjolaisen valmentama Viens Ici, joka olisi yhtä hyvin voinut olla myös kärkipaikalla. Kinglet Birdin suurempi voittosumma ja kauttaaltaan paremmat ajat kuitenkin käänsivät vaakakupin tähän asentoon..Viens Ici jäi vain kertaalleen kahden parhaan ulkopuolelle, mutta siinä startissa hevosella tuntui olevan jotakin pielessä. Taustajoukot virittivät tamman uudelleen iskuun, ja lopulta se voitti Kasvattajakruunun, kuten teki myös Kymenlaakso-ajossa oriita ja ruunia vastaan. Euroja per startti kertyi 9 763. Huima kausi, joka olisi monena muuna vuotena arvostettu rankingin kärkisijan arvoiseksi. Viens Icin omistavat Hanna-Maija Saikkonen ja Christer Sandholm, joista jälkimmäinen esitellään tässä lehdessä lähikuvassa..Kärkinviisikosta peräti kolme hevosta on Korven klaanin käsialaa. Kolmantena rankingissa on Hannu-Pekka Korven valmentama, Tammahambon voittanut Icella, jonka voittomäärä oli kärkikymmenikön suurin. Kymenlaakso-ajossa ja Kasvattajakruunussa menestys jäi kuitenkin uupumana..Sands Hybrid voitti Tammaderbyn Lightning Striden tultua jälkikäteen hylätyksi. Se voitti myös puolet starteistaan, joten se ansaitsee paikan neljän joukossa..Viidenneksi rankataan Pekka Korven treenaama Sofia Evo, joka näytti Oulu Expressissä parasta osaamistaan ja jätti vastustajat nielemään pölyä..Sijat 4–6 olivat lopulta melko vaikeita ja tasaisia rankattavia.