Teivon ravit ajetaan näillä näkymin normaalisti. Arkistokuva.
Teivon ravit ajetaan näillä näkymin normaalisti. Arkistokuva.

Teivossa ei paniikkia – "Pääasia ettei aurinko paista"

Tämän päivän Toto75-raveja isännöivä Teivo ehti eilen puntaroida vaihtoehtoja, mikäli keliolosuhteet kääntyisivät ravien ajamista vastaan. Tänä aamuna tilanne on Tampereen ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtajan mukaan hallinnassa, ja Teivossa ajetaan normaalisti.

”Ei ole paniikkia. Näyttää siltä, että ravit pystytään ajamaan kohtuullisissa oloissa. Räntää tulee, mutta lämpötila on meidän puolella. Pääasia on, ettei aurinko paista. Radan pohja on kestävä”, Matti Mahlamäki kertoo.

Suomen vaihteleva kevätsää on koetellut raviratoja ympäri maan. Tiistaina Teivo siirsi ravien alkua tunnilla. Ravit on jouduttu perumaan turvallisuussyistä Vermossa, Turussa ja Jyväskylässä.

”Ja näyttää siltä, että keväästä on tulossa pitkä”, Mahlamäki uumoilee.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi