Teneriffalla jännättiin Roseline Forbesin puolesta
Nelivuotias Roseline Forbes juoksee voittoputkessa.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Teneriffalla jännättiin Roseline Forbesin puolesta

Olli Koivusen ajama Roseline Forbes voitti Porin sunnuntai-iltapäivän Toto5:n päätöskohteen helposti keulasta. Harri Koivusen valmentama ruuna oli lähdön selvä suosikki, ja vaikka tulos oli ennakolta varsin odotettu, niin isoja tunteita se herätti.

Roseline Forbesin suurin fani on 8-vuotias poika, joka katsoi lähdön lomareissulla.

”Toimin täällä kotona koira- ja kissavahtina, kun toiset ovat Teneriffalla”, Anna Nordström kertoi. Hän on Roseline Forbesin kasvattaja ja omistaja.

”Roseline Forbes on veljeni pojanpojan nimikkohevonen. Hän on käynyt paikan päällä katsomassa juoksuja, mutta nyt hän on serkkuineen telmimässä etelänlomalla, kun ei pariin vuoteen ole sinne koronan takia päässyt.”

Pikkupojalta oli kysytty eräällä ravireissulla, miten Roseline Forbes pärjää, niin hän oli vastannut, että se on aina voittanut, kun hän on käynyt sitä katsomassa.

”Koivusen Harri järjesti pojalle yksissä raveissa pääsyn lähtöauton kyytiin, ja se oli kamalan tärkeä asia. Oli Harrilta hieno ele”, Anna Nordström tuumasi. Hän ei puutu hevosensa kilpailuttamiseen.

”He tuntevat paremmin hevosen kuin se, joka kotona istuu. Sen verran kauan olen nähnyt tätä raviurheilua, että teen sitä mitä parhaiten pystyn eli keskityn täällä kasvattamaan uusia nuoria hevosia. Olli ajaa hyvin, ja antaa tammalle nättejä juoksuja.”

Anna Nordström on kasvattanut Hippoksen tilastoinnin mukaan 92 hevosta. Duran Forbes oli aikoinaan Vermon voitokkain ja Suur-Hollolan finalisti. Sen emä Mari Forbes sai 18 varsaa, joista yhtä lukuunottamatta kaikki pääsivät starttiin.

”Oli siinä huonompiakin vuosia välillä, kun työ vei kaiken ajan. Nyt eläkkeellä on paremmin aikaa hevosille”, eläinlääkärinä Kiskossa elämäntyönsä tehnyt Anna Nordström totesi.

Nordströmit ovat kasvattaneet Karjalohjalla Katteluksen tilalla samaa hevossukua 25 sukupolven ajan. Paikkakunnalla on pitkät perinteet muutenkin.

”Meillä on täällä Karjalohjalla 125 vuotta vanha hevosseura, mutta maailma on mennyt sellaiseksi, ettei nuoremmalla väellä ole viitseliäisyyttä ja aikaa olla toiminnassa mukana. Loppuu hevosmiehet ja -naiset.”

Porin Toto5-voittajissa oli mielenkiintoisia sattumia, ja yksi oli sellainen, että kahden hevosen omistajat asuvat Lohjalla. Karjalohja kuuluu nykyään Lohjaan ja niin myös Nummi-Pusula. Siellä pitää talliaan Leila Salo, jonka Tähti-Kulkuri kiri laukan jälkeen komeasti kärkeen näissä raveissa kahdesti voittaneen Jere Kiveisen ohjastamana. Leila Salo on myös eläinlääkäri.

Olli Koivusen ensimmäisen Toto5-voiton toi Chestnut Sala. Se on Roseline Forbesin tavoin nelivuotias ruuna, joka starttasi numerolla kuusi aivan kuin Roseline Forbeskin. Molempien hevosten emän nimessä on sana rose, ja kumpikin on Harri Koivusen valmennuksessa. Elli Haulivuori on sekä Chestnut Salan että Roseline Forbesin hoitaja.

Tallin kolmas voittaja peräkkäisissä lähdöissä oli Precious Rock.

Vikens Energy aloitti vakuuttavasti Riku Salmisen valmennuksessa. Hän ajoi ruunaa kovassa vauhdissa johtavan rinnalla, ja lopussa valjakko jätti muut helposti taakseen. Markku Nieminen ajaa nykyään harvemmin kilpaa. Porissa hän ohjasti Donna Leonoran voittoon ja Jiiveegeen kakkoseksi.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto5-1: 5 Vikens Energy, 28,94 %, 2,09 e

Toto5-2: 9 Donna Leonora, 19,94%, 33,54 e

Toto5-3: 10 Tähti-Kulkuri, 18,17%, 72,32 e

Toto5-4: 6 Chestnut Sala, 82,34%, 78,56 e

Toto5-5: 6 Roseline Forbes, 41,40 %, 108,63 e

Vaihto: 40.611,60 e

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi