Teuvo uskoi vaimonsa neuvoja ja pääsi tavoitteeseensa – ”Kyllä on hieno päivä”
Nelivuotias Astrid Broline lopetti jo viimeksi Oulussa oikein pontevasti, mutta tyytyminen oli hopeasijaan. Tällä kertaa ei jäänyt jossiteltavaa, kun Ville Koiviston ohjastama tamma kiri suojajuoksun päätteeksi napakasti Ponsse Cupin karsinnan voittoon.
Teuvo Mämmelä oli tamman viimeistelyajon jälkeen jo kovin luottavainen suojattinsa mahdollisuuksiin.
”Lauantaina, kun kävin vähän vetäisemässä, vaimo kysyi, että mille hevonen käteen tuntui. Sanoin, että maanantaina kuullaan en oo joo-joo mies –biisi”, Teuvo Mämmelä kehui viitaten Ville Koiviston voittajakappaleeseen.
Astrid Broline piti ennen edellistä starttiaan pikkupaussin, jonka jälkeen pyörä on pyörinyt aikaisempaa hurjemmin.
”Vaimo sanoi, että pitäisikö tehoja nostattaa. Muutenkin teki tauko hevoselle hyvää. Ajettiin tiheään kilpaa, niin se alkoi kuumana käydä.”
Traveran huutokaupasta toissa kesänä huudettu Astrid Broline saavutti viime vuonnakin paikan Ponsse Cupin finaaliin, mutta joutui jäämään pois.
”Viime vuonna oli jalan kanssa ongelmia, mutta nyt laitettiin tämä kisa tavoitteeksi, ja nyt ollaan finaalissa. Kyllä on hieno päivä”, Teuvo Mämmelä iloitsi.
3-4-vuotiaiden Ponsse Cupin finaali ajetaan 17.12. Oulussa. Voittajaa odottaa 12 000 euroa.
Lue Oulun raveista lisää 19.10. Hevosurheilusta. Tilaajana voit lukea raportin jo 18.10. verkossa.
Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!
Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo
T5-1: 10 Pärttyl, 26 %, 2,39 euroa
T5-2: 2 Astrid Broline, 12 %, 13,78 e
T5-3: 4 M.T. Neutron, 21 %, 56,59 e
T5-4: 9 Kultaseppä, 20 %, 127,44 e
T5-5: 12 Fifth Avenue Vice, 18 %, 285,29 e
Vaihto: 77 250,20 euroa