Tapio Perttunen ajoi valmentamansa Zeloksen 5000 euron arvoiseen voittoon.
Tapio Perttunen ajoi valmentamansa Zeloksen 5000 euron arvoiseen voittoon.Kuva Anu Leppänen.

Tilaustyövarsa vei Kasvattaja-ajon – ”Petraa vielä ensi kaudelle”

Pohjois-Savon Kasvattaja-ajoissa juhlittiin suosikkivoittajia. Jenni ja Jani Oinosen Nineeleven täydensi ylivoimavoitolla huippukautensa. Suvi Perttusen omistama Zelos puolestaan otti tähän asti arvokkaimman ykkössijan.

Huimaan sisarusparveen kuuluva 4-vuotias Zelos on tuusniemeläisten Anna-Kaisa Tenhusen ja Juha-Matti Smolanderin kasvatti ja syntyi tilausvarsana Saran Salamasta ja Xenasta. Tapio Perttunen ylisti periyttäjätamma Xenan merkitystä. Emätammasta Perttusilla oli aiemmin myös Zeloksen täysveli Zeus, jonka ura katkesi 8-vuotiaana ikävään loukkaantumiseen.

”Xena on aivan mahtava periyttäjä. Meilläkin on kaksi tosi hyvää sen jälkeläistä, Vixeli ja tämä”, Perttunen kiitteli.

Voitolla 65-vuotispäiväänsä juhlistanut Tapio Perttunen luonnehti voittajahaastattelussa Zelosta vielä hieman keskeneräiseksi.

”Se on näkynyt siinä, että kun on menty oikein kovaa, on tullut laukkoja. Kotona Zelos on tuntunut aika hyvältä ja kehittyy koko ajan. Hevonen lämmitteli tänään hyvin, ja startissakin sillä oli koko ajan oikein hyvä paine.”

”Kun Zelos meni keulaan, se halusi itse mennä reipasta. Oli vähän yllätyskin, että hevonen pystyi tuollaisiin vauhteihin. Se tuli suht koht helposti”, Perttunen kuvaili alle 25-vauhtista päätöskierrosta, jonka myötä muut karisivat sen kannoilta.

”Jotkut on paljon valmiimpia 4-vuotiaana, mutta Zelos ei ole vielä sen mallinen. Se on hyväkin, että sillä on vielä kehittymistä voimapuolella. Luulen, että Zelos petraa 5-vuotiskaudelle selvästikin”, Perttunen huomautti.

Jenni ja Jani Oinosen Nineelevenin huima 3-vuotiskausi sinetöityi Kasvattaja-ajon ylivoimavoittoon. Veli-Pekka Toivanen ajoi maltillisen avauskierroksen aikana oriin johtopaikalle, mistä se kiihdytti vauhtia tarpeen mukaan.

”Hevonen on Pohjois-Savossa syntynyt, kasvanut ja valmennettu, ja sitten on vielä savolainen kuski, niin kyllähän tämä on kotivoitto”, Veli-Pekka Toivanen veisteli.

Viime lauantain Kymenlaakso-ajon ja Oulu Expressin sankarin kausi päättyi Jani Oinosen mukaan todennäköisesti perjantaina. Kasvattajakruunuun Nineelevenin isäori Blue Porschen jälkeläisillä ei ole osallistumisoikeutta.

”Starttiväli pikkuisen arvelutti, kun tämä on kuitenkin nuori hevonen. Viikon välein starttaaminen ei ollut suunnitelmissa, mutta nämä kolme kilpailua olivat oikeastaan ainoat, mitä tänä syksynä enää on. Startti näytti aika helpolta. Yksi 3-vuotislähtö näyttäisi olevan joulukuussa, mutta voi olla että jäädään nyt tauolle. Ensi kaudelle Nineeleveniä ei ole maksettu kuin Kuopio Stakesiin”, Oinonen kertoi.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 10 Nineeleven, 82,95%, 1,07 euroa

T5-2: 15 Entertainment Ås, 8,06%, 9,63 €

T5-3: 11 Villiheili, 2,51%, 135,89 €

T5-4: 12 Zelos, 30,73%, 186,99 €

T5-5: 7 Redemption, 78,81%, 207,94 €

Vaihto: 74 221,18 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi