Toimitusjohtajan pesti sisältää myös luopumista – ”Kasvatus on yksi intohimoni”
Minna Mäenpää aloittaa Suomen Hippoksen toimitusjohtajana 1.5.Kuva: Anu Leppänen

Toimitusjohtajan pesti sisältää myös luopumista – ”Kasvatus on yksi intohimoni”

Siirtyminen Suomen Hippoksen kasvatuksen ja omistamisen yksikön johtajan paikalta koko talon toimitusjohtajaksi muuttaa luonnollisesti Minna Mäenpään toimenkuvaa.

Minna Mäenpää vakuuttaa olevansa uudesta tehtävästä innoissaan, mutta myöntää muutokseen liittyvän myös haikeutta.

”Olen tehnyt pitkään työtä kasvatuksen parissa, ja se on yksi intohimoni. Täytyy myöntää, että aamun henkilöstöinfo, jossa tehtävän muutoksesta kerrottiin, meni tunteisiin”, Mäenpää aloittaa.

”Mutta ei kasvatus kokonaan työstäni häviä, ja on iso asia, että on vahvaa osaamista siitäkin. Mutta paljon muutakin osaamista organisaatiosta löytyy, ja seuraajan rekrytointikin alkaa välittömästi”,

Minna Mäenpään työ painottuu jatkossa entistä enemmän hevosalan edunvalvontaan.

”Toimintaympäristö muuttuu koko ajan, ja toivottavasti pystymme reagoimaan muutokseen ennakoivasti. Rahoituksen turvaaminen on alan tulevaisuuden elinehto ja yhteiskunnallinen vastuullisuus ja vaikuttavuus muita tärkeitä teemoja”, Mäenpää maalailee toimenkuvaansa.

Siihen, miten läheltä uusi toimitusjohtaja löytyi, valintaprosessi kesti monesta yllättävän pitkään. Hippoksen puheenjohtajalla Kari Erikssonilla on siihen hyvät perustelut.

”Halusimme tehdä perusteellista työtä: haastattelimme monta hakijaa, ja teetimme muutamalle perusteelliset testit. Meillä ei ollut mihinkään kiire, kun Minna hoiti vt:nä toimitusjohtajan tehtävää eikä mitään menetetty. Siitä huolimatta hän oli vain yksi hakija muiden joukossa”, Eriksson painottaa.

”Viimeisessä vaiheessa valinnan julkistus viivästyi siksi, että sairastin koronan eikä sopimusta päästy siksi viimeistelemään. Mutta jos vertaa vaikka Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan hakuun, niin ei meidän prosessin kesto minusta mitenkään kohtuuttoman pitkä ollut.”

Lisää Minna Mäenpään ja Kari Erikssonin kommentteja keskiviikon Hevosurheilussa.

Joko olet Hevosurheilun tilaaja? Tilaajana voit lukea näköislehden verkossa jo keskiviikkoaamuisin kello 6 ja käyttää massiivista lehtiarkistoa maksutta. Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!

Minna Mäenpää aloittaa Suomen Hippoksen toimitusjohtajana 1.5.
Toimitusjohtaja löytyi oman talon sisältä - "Uskon vahvasti raviurheilun sekä koko hevosalan vetovoimaan"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi