Tomi Himanka työskenteli muutama vuosi sitten Hippoksen raviurheilujohtajana.
Tomi Himanka työskenteli muutama vuosi sitten Hippoksen raviurheilujohtajana.Kuva: Jarno Unkuri

Yllätysuutinen: Tomi Himanka Hippoksen toimitusjohtajaksi

Minna Mäenpää jatkaa Hippoksessa kehitysjohtajana.
Julkaistu

Suomen Hippos tiedotti torstaina nimittäneensä Tomi Himangan uudeksi toimitusjohtajakseen 5. toukokuuta 2026 alkaen. Viime vuodet toimitusjohtajana työskennellyt Minna Mäenpää puolestaan siirtyy Hippoksen kehitysjohtajaksi.

”Kokonaisuuden valmistelu käynnistyi syksyllä 2025 toimitusjohtaja Minna Mäenpään ja hallituksen puheenjohtajiston tarkastellessa organisaation rakennetta ja johtamismallia pidemmällä aikavälillä. Valmistelua on edistetty yhteistyössä johdon kanssa, ja ratkaisu on tehty hallituksessa yhteisen valmistelun pohjalta tukemaan Suomen Hippoksen ja koko toimialan pitkäjänteistä kehittämistä”, Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo sanoo tiedotteessa.

Himangalla on pitkä kokemus raviurheilun ja hevosalan parissa. Osaksi Hippoksen organisaatiota hän siirtyy Velj. Wahlsten Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Ennen tätä Himanka on työskenteli Hippoksen raviurheilujohtajana.

”Järjestely on suunniteltu huolellisesti, ja siirtymä toteutetaan hallitusti. Tiedotamme etenemisestä ja muista käytännön järjestelyistä lisää myöhemmin. Kiitämme Minna Mäenpäätä jo nyt hänen erittäin merkittävästä panoksestaan toimitusjohtajana viime vuosien muutoksissa ja olemme todella tyytyväisiä, että saamme pitää hänet jatkossakin organisaation vahvuutena. Toivotamme Tomi Himangan lämpimästi tervetulleeksi uuteen rooliinsa”, Lehtisalo jatkaa.

Kehitysjohtajana jatkava Mäenpää kertoo näkevänsä yhteisesti tehdyn ratkaisun erittäin tarpeellisena Hippoksen ja koko alan tulevaisuuden kannalta.

”Koen, että pystyn tällä järjestelyllä tuomaan oman vahvan osaamiseni parhaalla tavalla alan kehittämiseen. On hienoa jatkaa työtä Tomin kanssa uudessa roolijaossa”, Mäenpää toteaa.

Lähde: Suomen Hippoksen tiedote

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi