Totopelien Suomen mestaruudet ratkottiin raviradoilla vuoteen 2019 saakka.
Totopelien Suomen mestaruudet ratkottiin raviradoilla vuoteen 2019 saakka.

Totopelien SM lakkautettiin – edes suunniteltu suora finaali Casinolla ei enää onnistunut

Vastuullisuustoimenpiteet tekivät nykymuotoisen turnauksen järjestämisestä mahdotonta, Veikkauksesta kerrotaan.

Ensimmäinen Totopelien Suomen mestaruus ratkottiin vuonna 2001 Viking Cinderellalla. Sen jälkeen kilpailu rantautui raviradoille ja jatkui niillä vuoteen 2019, minkä jälkeen se jäi koronatauolle. Nyt kilpailu on jouduttu lakkauttamaan.

”Tavoitteena oli järjestää vielä yksi suora finaali Turussa 26. marraskuuta Helsingin Casinolla, mutta samassa kuussa omissa pelipaikoissa voimaan astunut tunnistautumispakko teki nykymuotoisen turnauksen järjestämisestä mahdotonta. Raviradoilla tunnistautumispakkoa ei vielä ole, mutta niillä esteeksi muodostuivat rahanpesun valvontaan liittyvät säännöt. Kaikista isoista voitoista on tehtävä valvontaraportti, ja yksikin vahinko saattaisi johtaa asiamiesoikeuksien perumiseen”, tuoteryhmäpäällikkö Juha Ahjolinna Veikkauksesta perustelee.

Totopelien SM:llä oli oma vannoutunut kannattajakuntansa, joka kiersi pitkiä matkoja osallistumassa jo ympäri maata järjestettyihin karsintoihin. Toistaiseksi heille ei ole tarjolla korvaavaa kilpailumuotoa, jossa kisailtaisiin rahalla toisia pelaajia vastaan.

”Ilmaistototurnauksia järjestetään kyllä netissä, ja niihin osallistuu ihan mukavasti pelaajia, mutta pelaajat ovat myös toivoneet rahalla pelattavia nettiturnauksia. Näitä ei pystytä kuitenkaan ihan lähiaikoina järjestämään”, Ahjolinna lisää.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi